keskiviikko 25. marraskuuta 2015

Järvien Polku 20km

Koko kesä 2015 oli enemmän tai vähemmän kylmä ja sateinen. Kesän viimeinen viikonloppu elokuun loppupuolella oli kuitenkin lämmin ja tarjosi hyvän mahdollisuuden vaellusreissulle. Päätin lähteä Hossan retkeilyalueelle Suomussalmelle ja valitsin reitiksi Järvien polku-nimisen rengasreitin.



Lähdin reissuun vain oman koirani Lurun kanssa. Otin taas pienen riskin ja lähdin ilman telttaa, koska yksin reissatessa teltasta tulee helposti monta lisäkiloa kantamuksiin. Olin edeltävillä reissuillani myös oppinut, että kokonaisen trangian kantaminenkaan ei aina kannata. Autiotuvat kun ovat usein sen verran hyvin varusteltuja, että joka mökkeröstä löytyy jonkinlainen kattila jossa voi laittaa ruuan joko tulella tai kamiinan levyllä. Otin tälle reissulle siis mukaani vain trangian kahvipannun.

Matkalla Hossaan jouduin väistelemään poroja tiellä. Pääsin kuitenkin turvallisesti perille Hossan luontokeskukseen, jossa katsoin läpi alueen historiasta kertovan näyttelyn ja ostin jäätelön, kun kerrankin oli tarpeeksi lämmin. Ajoin autolla vielä vähän matkaa luontokeskukselta eteenpäin Huosivirran pysäköintialueelle, josta lähdin seuraamaan punaisia reittimerkkejä kohti Ala-Valkeisen autiotupaa. Ensimmäiset  kilometrit tallattiin tylsästi hiekkatietä pitkin, mutta reitin varrella oli kaunis Lounatkosken vanha mylly. Myös Jatkonjärven telttailualue näytti siltä, että sinne olisi mielellään jäänyt.



Hiekkatie loppui Tolosenvirran vuokratuvalle ja reitti jatkui siitä eteenpäin ihanana metsäpolkuna. Reitti kulki ihan järven rannassa ja oli pakko välillä vain pysähtyä ihastelemaan maisemaa ja kirkasta vettä. Oli jotenkin epätodellinen olo. Onko tällaisia paikkoja vielä olemassa? Järvivedet olivat juomakelpoisia ja kirkkaita. Metsä oli puhdas ja kaunis ja poroja vilahteli puiden välissä vähän väliä.




Matkalla oli myös pari laavua. Pysähdyin Kolkamuksen laavulla ruokatauolle. Sinne tuli myös eräs meloja, joka kertoi, että Ala-Valkeisella on iso melojaporukka yöpymässä. Ajattelin kuitenkin, että samapa tuo on mennä katsomaan mahtuuko tupaan. Ihan käveltävän matkan päässä olisi myös toinen laavu, jossa voisi niillä keleillä yöpyä. Ala-Valkeisen tuvan pihapiirissä kävikin kuhina, kun melontajoukolla oli mukanaan myös lapsia. Heillä kaikilla oli kuitenkin teltat, joten sain tuvan Lurun kanssa itselleni. Lapset kyllä välillä vähän häiritsivät ramppaamalla mökissä ja houkuttelemalla Lurun hyppäämään avoimesta ikkunasta ulos. Yöllä sai kuitenkin nukkua rauhassa.


Heräsin aamulla aikaisin, laitoin aamupalaa ja lähdin kävelemään vielä kun oli viileää ja hiljaista. Telttailijatkaan eivät olleet vielä heränneet. Myös tuvalta seuraavalla laavulla Muikkupurolla oli yöpyjiä vielä unessa kun kävelin hiljaa ohi. Aamunen metsä ja järvet olivat kyllä kauniita.



Toisen päivän matka oli ensimmäistä paljon lyhyempi, eikä matkaan mennyt kuin pari tuntia. Matkalle mahtui kuitenkin lisää nättejä maisemia ja kauniilla paikalla virran kuohujen äärellä oleva Hakokosken laavu. Ensimmäinen päivä oli enimmäkseen tasaista, mutta toisena päivänä kiivettiin myös muutaman harjun päälle. 


Harmi, ette minulla ollut aikaa kuin kaksi päivää. Olisin kyllä viihtynyt näissä maisemissa pidempäänkin. Hossan alueella on myös muita autiotupia ja useita vuokratupia. Myös laavuja on tiuhaan, joten yöpymispaikoista ei ole pulaa. Luonnonvedet ovat juomakelpoisia ja maasto on helppoa tai ainakin helpohkoa. Ihana paikka, menisin koska vain uudestaan! Tämä reissu kyllä kruunasi hyvän vaelluskesän.

sunnuntai 22. marraskuuta 2015

Luosto-Pyhä 30km

Toisella kesälomapätkällä heinäkuun puolivälin jälkeen 2015 halusin Lappiin. Viime kesänä vaellettu Hetta-Pallas oli vielä hyvin muistissa, joten päätin valita Pyhä-Luosto reitin. En ollut kuullut reitistä kenenkään kokemuksia, mutta luin pari reittiselostusta ja blogikirjoitusta retkeä suunitellessani.

Miska-koira pääsi taas mukaan ja viime hetkillä löysin ihan ihmisseuraakin reissuun, Marjon Facebookin ystävyyspalstalta. Aloitimme reissun ajelemalla Sodankylään leirintäalueelle ensimmäiseksi yöksi. Aamulla ajomme Luostolle, jätimme auton Lapland-hotellin pihalle ja kysyttyämme suuntaa hotellin respasta löysimme vaellusreitin alkupäähän. Ilma oli pilvinen, mutta ei satanut. Täydellinen vaellussää siis.

Alun helpon pururata-osuuden jälkeen reitti osoitti heti vaativuutensa. Kiipesimme portaita pitkin Ukko-Luoston huipulle. Nousu oli todella jyrkkä ja pitkä, mutta maisemat ylhäällä olivat hienot.




Ukko-Luostolta reitti laskeutui alas melkoista kivikkoa. Asetellessani jalkaani paremmin seuraavalle kivelle, Miska kiskaisi hihnasta ja kaaduin kivikkoon kyljelleni. Jalka kivenkolossa ja rinkka selässä en olisi varmaan päässyt ylös ellei olisi ollut kaveri mukana. Onneksi en saanut mustelmaa kummempia vammoja. Pidimme ruokataukoa Lampivaaran ametistikaivoksen läheisellä laavulla. Laavun vieressä oli myös kahvio. Ruuasta saadun energian voimin seuraavat pari kilometriä Pyhälammen päivätuvalle menivät nopeasti. Maastokin oli vaihteeksi helpompaa.



Pian Pyhälammen jälkeen noustiin Latvavaaran laelle ja laskeuduttiin alas jälleen hyvin kivikkoista reittiä. Paussi Porontahtoman laavulla oli todella tervetullut. Seuraava paussi oli Kapustan päivätuvalla, jossa juttelimme myös parin muun vaeltajan kanssa. He totesivat että emme olleenkaan valinneet kovin helppoa reissua kun aioimme vaeltaa Luosto-Pyhä -välin yhden yön pysähdyksellä. Kapustalla tuntuikin, että olisi voinut jo jäädä sinne, mutta pieni päivätupa ei meille ilman telttaa matkaaville olisi ollut hyvä vaihtoehto, varsinkaan jos joku muukin olisi siellä halunnut yöpyä.

Päätimme kiertää seuraavan tunturin latu-uraa pitkin. Olimmehan jo omasta mielestämme nähneet tarpeeksi rakkakivikkoa. Viimeinen pieni tauko ennen Huttuloman autiotupaa oli Huttujärven vuokratuvan kaivolla. Saavuttuamme Huttulomaan olimme jo melko väsyneitä. Miskakaan, jolla yleensä virtaa piisaa, ei jaksanut enää jalkaansa liikauttaa. Tupa oli yöllä täynnä ja erään pariskunnan ilmatäytteiset makuualustat narisivat niin, että kaikki varmasti heräsivät joka kyljen kääntämisellä. Muuten tupa oli kyllä hyvä yöpymispaikka.



Pihapiirissä oleva opastekyltti hämmensi meitä hieman. Olimme reittiselostuksista katsoneet, että matka Luostolta Huttulomalle on noin 17 km. Opasteessa luki kuitenkin 20km. Kukapa sitten tietää paljonko olimme oikeasti kävelleet.


Seuraavana aamuna lähdimme kohti Pyhää, jonne matkaa oli noin 11km. Sateli vähän vettä ja ilma oli sumuinen. Alkumatkasta oli taas mahdollista valita tasaisemmassa maastossa tunturin juurella kulkeva latu-ura tai Peurakeron laen kautta kulkeva vaellusreitti. Sumuisen sään takia valitsimme latu-uran, koska maisemista tuskin olisi päässyt nauttimaan kuitenkaan. Karhunjuomalammen päivätupa tarjosi pienen paussin ennen komeaa Uhriharjua ja hienoon Isokuruun laskeutumista. Kuruun laskeuduttiin portaita pitkin. Tästä eteenpäin reitti olikin helppokulkuinen rakennettujen kulkusiltojen vuoksi.


Matkalla oli myös kaunis Pyhänkasteenputous ja Pyhänkasteenlampi.


Pidimme viimeisen ruokatauon Isokurun kodalla, josta eteenpäin Pyhän keskutaan olikin vain hiekkatietä. Pyhällä haimme avaimet varaamaamme mökkiin ja minä lähdin bussilla hakemaan autoamme takaisin Luostolta. Onneksi bussiaikataulut menivät juuri sopivasti yksiin meidän aikataulumme kanssa. Jos bussia ei olisi mennyt, olisin ottanut taksin. Pyhä-Luostolla ei ole vastaavaa autonsiirtoa kuin Hetta-Pallaksella. Ostimme Pyhän keskustan kaupasta kunnon mättöeväät ja loppuilta menikin koomatessa mökillä. Takaisin kotiin ei olisi kyllä samana päivänä jaksanut ajaa.

Luosto-Pyhä yllätti vaativuudellaan. Matka ei ollut oikeastaan pitkä, mutta polut olivat paikoin hyvin kivikkoisia ja matkanteko oli hidasta. Jos ei ole vaeltanut kovin paljon, suosittelen kyllä reitin jakamista kahden yön reissuksi.Mukana olleet kävelysauvat olivat kyllä pelastus maastossa.

Salamajärven kansallispuisto

Jäin kesälomalle heti kesäkuun alussa 2015. Päätin aloittaa loman vaellusreissulla. Retkikohteeksi valikoitui Salamajärven kansallispuisto Keski-Pohjanmaalla ja siellä kulkeva Peuran polku. Ajattelin, että en halua mennä vielä alkukesästä Lappiin, koska maasto voi olla vielä lumen jäljiltä märkää ja siksi haavoittuvaista. Suunnittelin reissua yhdessä koiraharrastuspiireistä tutun Minnan kanssa. Tarkoitus oli käyttää reissuun kolme yötä ja kävellä Hirvaan kierros-rengasreitti (58km). Paria päivää aiemmin Minna kuitenkin sairastui, joten muutin suunnitelmaa. En ollut ennen ollut ihan yksin reissussa, joten päätin ottaa enemmänkin retkeilyn ja rentoutumisen kannalta kuin vaeltamisen. Matkaseuralaiseksi pääsi kaverin Miska-bretoni. Otin pienen riskin ja lähdin reissuun ilman telttaa. Toivoin siis että autiotuvissa olisi tilaa.

Jätin auton Perho-Kinnula välillä kulkevan tien varteen pysäköintialueelle ja lähdin kävelemään kohti Sysilammen tupaa. Heti parin kilometrin jälkeen tulin Pitkälahden tuvalle. Tupa oli kauniilla paikalla metsän ja niityn reunassa. Ihastelin niittymaisemaa, sellaista kun ei Oulun korkeudella juuri näe. Matka Sysilammelle kulki halki vanhojen metsien. Edellisellä viikolla riehunut kevätmyrsky oli katkonut paikoin paljonkin puita, joitakin myös polun päälle. Matkalla pysähdyin hetkeksi Jyrkkäniemen tulentekopaikalle, josta oli myös kauniit maisemat järvelle.

Olin Sysilammen tuvalla jo hyvissä ajoin iltapäivällä, matkaa kun oli vain 9km. Ilma oli nätti, tein ruuan trangialla ulkona. Autiotuvassa oli kerrossängyt, pöytä ja kamiina. Varaustuvan puoli oli tietenkin lukossa, mutta siellä oli pari petipaikkaa. Varaustupa oli muihin tuntemiini varaustupiin verrattuna hintava. Rannassa oli sauna, mikä sekin oli lukossa, mutta pulahdin kuitenkin uimassa. Vaatteet sai vaihtaa saunakamarissa, joka oli avoinna.Tuvan pihapiirissä oli myös vanha hevostalli ja kylmä piharakennus jossa oli kerrossängyissä kuusi petipaikkaa. Alkuillasta tuvalle saapui myös viiden hengen porukka. Vietin sitten iltaa nuotiolla heidän kanssaan. Miska tiiraili lintuja sillä välin. Seurue päätti nukkua piharakennuksessa, joten saimme Miskan kanssa autiotuvan itsellemme. Ilta oli vielä alkukesästä kylmä, joten lämmitin vielä kamiinaakin ennen kuin painuin pehkuihin.

Aamulla sateli vähän vettä kun lähdimme kävelemään samaa reittiä takaisin päin. Otin Pitkälahden tuvalla pienet päivätorkut ja lopulta päätinkin jäädä tuvalle yöksikin.Aamulla ropissut sade loppui ja päivä kirkastui. Kävin uimassa järvessä, keitin kahvit nuotiolla ja päiväruuat kamiinan levyllä. Vietin oikeata laiskottelupäivää.Yksi yksinäinen mies pysähtyi tuvalle ja jatkoi matkaa. Muita en päivän mittaan edes nähnyt. Tupa oli pieni, maksimissaan neljän hengen tupa. Vietin iltaa vieraskirjaa selaillen ja lukaisinpa tuvan pöydälle jätetyn historiikin alueen historiasta, joka osoittautui mielenkiintoisemmaksi kuin olisin kuvitellut.

Seuraavana aamuna kävelin takaisin autolle. Ajoin autolla vähän matkan päässä olevan Valvatin autiotuvan lähistölle. Valvatissakaan ei näkynyt ketään. Valvatin tupa on vanha metsänvartijan talo. Nukkumaan olisi mahtunut useampikin. Lämmitin pihapiirissä olevan saunan, saunoin ja laitoin ruokaa.

Kävelin oikein virkistyneenä takaisin autolle ja ajelin kotiin. Ei haitannut yhtään vaikka suunnitelma olikin muuttunut. Reissu oli tehnyt tehtävänsä. Valitettavasti en saanut reissulta yhtään kuvaa, koska unohdin kameran kotiin ja vaelluksilla minulla on mukana vain vanha puhelin, jonka kameralla ei juuri kuvia oteta. Jo näiden kuvien vuoksi kannattaa mennä joskus takaisin.

Ahmankierros 17 km

Olen ammatiltani nuorisotyönohjaaja. Olin haaveillut nuorten vaellusreissusta jo jonkin aikaa ja hyvien perustelujen jälkeen esimies näytti vihreää valoa suunnitelmalleni. Syyslomalla eli lokakuun puolivälin jälkeen 2014 pakkasin nuoret ja Luru-cockerin työpaikan pikkubussiin ja ajelimme ensilumen verhoamaan Syötteen kansallispuistoon.

Lähdimme liikkeelle Syötteen luontokeskukselta, josta haimme myös avaimet varaamaamme varaustupaan. Lunta oli tosiaan satanut jo 10 cm, mutta polku oli kuitenkin helposti nähtävissä. Lähdimme siis vaeltamaan Ahmankierros-reittiä. Matkalla oli kaksi pienehköä päivätupaa, nätin Anninkosken äärellä oleva Annintupa ja metsän keskellä Koiratupa, jossa pidimme makkaranpaistotauon.


Maasto oli metsäistä, pari harjua ja soita. Lumen alla olevat pitkospuut olivat osittain huonokuntoisia ja niiden kohdalla saikin kävellä varovasti, ettei jalka yhtäkkiä uponnut lumeen. Kengät ja lahkeet lunta täynnä saavuimme Ahmatuvan varaustuvalle.



Tupa oli oikein hyvin varusteltu ja tunnelmallinen. Nukkumaan mahtui 10 hlö ja koirankin sai tuoda. Tuvassa oli parvi ja kolme kerrossänkyä, joissa oli patjat, tyynyt ja viltit. Pihapiirissä oli myös puro, josta saimme vedet, ja sauna, jota tosin emme jaksaneet lämmittää. Juuri ennen pimeää kävimme vielä ihastelemassa maisemia Ahmankallion näkötornilla, johon matkaa tuvalta kertyi n 2km.

Illan nuoret viettivät kynttilänvalossa korttia pelaten ja karkkia mässyttäen. Lämmitettiin kamiinaa ehkä muutama puupölli liikaa ja parvella nukkuvat nuoret meinasivat alkuyöstä läkähtyä. Aamulla herättelin toiset letunpaiston ääniin. Tuvassa oli hyvä astiasto ja kaasuliesi ruuanlaittoa varten.

Aamupäivällä oli pakkasta -5 astetta, kun lähdimme kävelemään kohti Luontokeskusta. Ahmankierros on rengasreitti, joten takaisin ei tarvitse kävellä samaa reittiä kun tuli.



Matkalla pidimme ruuanlaittotauon Ylpiätuvalla, joka oli kauniilla paikalla suon ja metsän rajalla. Vaikka matka ei ollut pitkä, olivat nuoret melkoisen väsyneitä kun pääsimme takaisin autollemme Luontokeskuksen pihalle.

Luminen loppusyksyn retki oli hieno, mutta tekisi mieli mennä Ahmankierrokselle toisenkin kerran, seuraavalla kerralla kesällä.

maanantai 16. marraskuuta 2015

Osa Tervareitistä, 34 km

Elokuussa 2014 tuntui, että on pakko päästä vielä vaellusreissulle ennen syksyä. Olin kuullut kaverilta, että ihan lähistöllä on hyvä autiotupa, jonne vie mukava retkeilyreittikin. Kyse on siis Oulujoen Tervareitistöstä, joka kulkee Oulusta Rokualle, yhteensä 100km. Reitin ainoa autiotupa, Kallioselkä, on 17 km päässä Oulun Sankivaarasta, josta reitti alkaa.

Sain reissulle mukaan Facebookin ystäväryhmästä Johannan, jota en tuntenut ennen reissuun lähtöä. Päivän vaellusreissulla sitä kuitenkin tutustuu hyvin. Mukana oli myös cockerspanielini Luru. Reitti oli helppokulkuista polkua ja pitkospuita. Maisemissa oli metsää ja suota, kai tyypillistä Pohjois-Pohjanmaalaista luontoa. Matkan alussa oli pieni vesistön ylityskin vetolautalla. 



Matkalla kuljettiin myös Pilpasuon halki, joka on monelle oululaiselle tuttu päiväretkikohde. Matkan varrella oli pari kohtuukuntoista laavua, Pilpakangas ja Pilpajärvi. Pilpajärven laavulla tehtiin trangia-gourmet -eväät.


Reitti oli merkitty maastoon kohtuullisen hyvin, mutta pari kilometriä ennen määränpäätä eli Kallioselän kämppää polku vei poispäin reitiltä ja eksyimme. Noin tunnin turhautumisen ja pähkäilyn jälkeen löysimme metsäautotieltä takaisin reitille ja Kallioselälle. Kämpällä oli myös sauna ja mukava kota jossa viettää iltaa. Tupa oli yöllä täynnä, mutta saimme kuitenkin petipaikat lavereilta. Varmaan lämmin elokuun viikonloppu oli ns ruuhka-aikaa. Seuraavana päivänä löysimme ilman eksymistä takaisin Sankivaaraan samaa reittiä kuin olimme tulleet. Edestakaisin kulkeminen on toki vähän tylsää, mutta auto oli lähtöruudussa, joten pakko oli palata. Yksi vaihtoehto olisi toki ollut kävellä Muhokselle ja tulla sieltä pois julkisilla, mutta matkaa Muhokselle olisi kertynytkin sitten yli 20 km. 



Joskus, kun jaksan ja suunnittelen reissun hyvin, vaellan Oulusta Rokualle asti.

Hetta-Pallas, 55km

Olin vaeltanut suositun Hetta-Pallas -reitin lapsena partiolaisten kanssa. Mieleen jäivät autiotuvat, nousut ja laskut ja Lapin hieno luonto. Haaveilin monta vuotta uudesta reissusta kunnes vihdoin heinäkuussa 2014 pääsin toteuttamaan suunnitelmani.

Hetta-Pallas vaellusreitti sijaitsee Pallas-Yllästunturin kansallispuistossa ja on 55 km pitkä. Reissun voi huitaista yhdessäkin yössä, mutta kolme yötä oli minun ja mieheni kaltaisille aloittelijoille hyvä tahti. Reitin alku- ja loppupäässä sekä reitin varrella on hyvät palvelut. Yövyimme vaellusta edeltävän yön Enontekiön kirkonkylässä Hetassa, lomakylä Paavontalossa. Perussiisti mökkimajoitus, autonsiirtopalvelu Pallakselle ja venekuljetus Ounasjärven yli vaellusreitin alkupäähän kuuluivat kaikki samaan palvelupakettiin.



Ensimmäinen vaelluspäivä Hetasta Sioskurun autituvalle ottaa samantien luulot pois löysäilijöiltä. Alkumatkan metsäosuuden jälkeen alkoi kohtalaisen rankka nousu ylös tunturiin. Sioskurun autiotupa oli siisti, mökin vieressä solisi kirkas puro ja telttailijoillekin oli tilaa. Heinäkuun pahimpana mäkäräiskautena mökki tarjosi paljon kaivattua suojaa ötököiltä. Mökissä oli tosin tuskaisen kuuma, kun tuulettaminen ei mäkäräisistä sakean ulkoilman vuoksi tuntunut hyvältä ajatukselta.


Toinen vaelluspäivä Sioskurusta Hannukuruun oli loivempi. Matkaseurana halki laakeiden tunturien oli vain valtavia paarmoja, jotka pörräsivät pään ympärillä. Hyttyshattu tuli tarpeeseen. Parin pienen tunturinyppylän jälkeen reitti laskeutui kuruun pari kilometriä ennen määränpäätä. Hellelukemissa tuokin metsäinen kuru tuntui lähinnä sademetsältä. Hannukurun sauna ja lampi olivat kyllä koko retken huippuhetkiä. Hannukurussa on hyvä telttailualue ja iso autiotupa, joten ruuhkan tuntua ei ollut, vaikka emme olleet ainoita matkalaisia.

Kolmantena vaelluspäivänä huiputettiin pari isompaa tunturia ja ylitettiin poroaita. Kolmannen päivän maisemat olivat reissun hulppeimmat. Päivä päättyi uusitulle Nammalakurun autio- ja varaustuvalle. Näkymät pihan nuotiopaikalta tuntureille ja kuruun olivat kyllä kauniit. 

Viimeisenä päivänä voisi luulla pääsevänsä helpolla, mutta matka Nammakurusta Pallakselle tarjosi vielä märkää suomaista maastoa, jyrkkää nousua ja vaikeakulkuista rakkakivikkoa. Viimeiset kilometrit ennen Pallaksen tunturihotellia olivat kuitenkin tasoitettu ja hiekotettu turisteja varten. Viimeisen kilometrin aikana vastaan tulikin paljon lenkkareissa ja t-paidoissa pikkureput selässä tallaavia turisteja jotka katsoivat pitkään ryytynyttä olemustamme ja isoja rinkkojamme. Juu, kyllä ollaan vaellettu pitempikin matka.



Perillä Pallastunturin hotellin pihassa odottikin meidän oma automme, joka oli siirretty sinne Paavontalon henkilökunnan toimesta. Ehdottomasti hintansa arvoinen palvelu, sillä pitkän vaellusreissun päätteeksi ei olisi haluttanut istua vielä taksissa takaisin Enontekiölle autoa hakemaan. Pallas tarjoili majoitusta melko suolaiseen hintaan, joten olimme varanneet mökin Leviltä kaikilla herkuilla. Vain n 50 km päästä Pallakselta, puoleen siitä hinnasta mitä hotelliyö hotellin alkeellisissa retkeilijähuoneissa olisi maksanut. Off-season -hinnat Levillä, siis.

Suosittelen kyllä Hetta-Pallas reittiä kaikille vaellushommista innostuneille. Plussana ehdottomasti se, että juomavettä saa reitin varrelta monesta paikasta, autiotuvat ovat tilavia ja päivämatkat tasamittaisia. Nousut ja laskut tekevät reitistä kuitenkin ajoittain raskaan, joten ihan huonokuntoisena ei kannata lähteä. Hyvä peruskunto kuitenkin riittää. Paras aika vaeltaa on loppukesä, kun lumet ovat varmasti jo sulaneet, eikä ruskaruuhkaa vielä ole. Heinäkuun alussa saimme seuraa ötököistä, mutta jos niitä pelkää, ei kannata kyllä lähteä ollenkaan. Koiramme sai tällä reissulla jäädä kotiin, mutta koirallisia vaeltajiakin nähtiin. Tuvissa ei kuitenkaan Hetta-Pallaksella saa yöpyä koiran kanssa, joten teltta on silloin ehdoton.

Lähtisin kyllä uudestaan, ehdottomasti!