En saanut autoa itselleni käyttöön, joten mies ystävällisesti kuljetti minut Seitsemiseen, kansallispuiston eteläpäähän Saari-Soljasen pysäköintipaikalle. Olin paikalla noin puoli yhdeksän aikaan illalla. Ilta-aurinko paistoi ja ilma oli vieläkin lämmin. Suuntasin Kirkas-Soljasen telttailualueelle yöpymään. Soljasten alueella on kaksi keittokatosta, toinen vapaassa käytössä ja toinen varattava. Lisäksi alueella kiertää luontopolku, josta osa sopii myös pyörätuolilla liikkuvalle ja lastenvaunuille. Telttailualue nimen kärjessä oli nätti ja teltoille oli hyvin tilaa. Yksi toinen teltta oli jo paikalla ja vielä myöhemmin näimme kun yksi teltta nousi Kirkas-Soljasen varauskeittokatoksen nurkille. Ruuhkan tuntua ei ollut. Keitin iltateet ja painuin koira kainalossa telttaan nukkumaan.
Untuvainen makuupussini osoittautui taas hyväksi. Ei ollut yhtään kylmä, ei edes yön kylmimpinä tunteina. Pöhkö koirani vaan ei suostunut nukkumaan vieressä, eikä hänelle asetellulla viltillä vaan vänkäsi paljaalle telttakankaalle vihoviimeiseen nurkkaan ja hytisi siellä sitten itsekseen. En voi käsittää miksi. Aamulla syli kuitenkin kelpasi taas. Teltta alkoi kahdeksan jälkeen tuntua jo tukalalta, joten nousin, tein aamupalat ja pakkasin leirin. Repussa oli edelliseltä reissulta jääneet pipo, villasukat ja käsineet ihan turhaan. Lähdin liikkeelle jo aamulla t-paidalla. Varauskeittokatoksen vieressä olevasta kaivosta sain vesipullot täyteen.
Olimme alkukesästä aloittaneet miehen kanssa geokätköilyn ja kun aamupalalla juttelin vieressä telttailleen miehen kanssa, tuli aihe puheeksi. Hän oli menossa hakemaan järven toisella rannalla luonnonkatselulavalla olevaa kätköä, joten päätin suunnata itsekin sinne ensin. Kätkö löytyi ja lavalta oli nätti näkymä suojärvelle.
Tarkoitukseni oli kävellä päivän aikana Seitsemisen luontokeskukselle, josta mies tulisi työpäivän jälkeen hakemaan. Karttaa katsellessa meinasi tulla valinnan vaikeus. Seitsemisessä kulkee pari rengasreittiäkin, mutta ne eivät nyt tulleet kyseeseen, koska aikaa oli tosiaan vain se yksi päivä, enkä oikeastaan kaivannut nyt mitään kuntoilua, vaan rauhallista tallustelua ja maiseman vaihtumista ympärillä. Kaiken lisäksi jalat olivat korkokengillä tallustetun työpäivän jäljiltä aivan jumissa. Lähdin Soljasilta polkua pitkin kohti Jaulin kämppää. Matkalla näin mm majavien tekemän padon. Itse Herra majavaa ei kuitenkaan näkynyt. Jaulin kämpän kohdalla tulimme risteykseen, josta olisi päässyt Jokiristin telttailualueelle päin ja toiseen suuntaan Kansallispuistosta poispäin. Päätin valita kolmannen vaihtoehdon, joka oli tylsä tie kohti Multiharjua. Jokiristin kautta meneminen olisi tuonut liian monta lisäkilometriä, eikä siellä oikeastaan ollut mitään erityistä nähtävääkään.
Multiharjun pysäköintipaikalla pidimme pientä vedenjuontitaukoa kun paikalle tuli autolla valokuvaaja, joka pyysi saada ottaa minusta kuvan johonkin mainokseen. Mies lähti siis seuraamaan minua polkua pitkin vähän matkaa ja napsi pari kuvaa. Saa nähdä näenkö itseni joskus jossain matkailumainoksessa. Multiharjulla kulkee myös yksi alueen pienemmistä luontopoluista. Multiharjun aarniometsä oli kyllä hieno. Kuljin hitaasti ympärilleni katsellen ja isoja vanhoja puita tähystellen. Multiharjun jälkeen saavuin Koveron perinnetilalle, jossa oli mukava vanhanajan tunnelma. Laitumella olevat lampaat jätimme suosiolla katsomatta, koska Elli olisi saattanut innostua niistä vähän liikaa.
Kirkaslammen jälkeen ei ollut enää muita varsinaisia etappeja ennen luontokeskusta, Matka sinne osoittautui kuitenkin mielenkiintoiseksi. Seitsemisessä oli meneillään reittien ja opasteiden uusiminen. Kirkaslammen keittokatoksen seinällä oli kuitenkin vielä vanha kartta, johon oli merkitty polku, jota uusissa kartoissa ei enää ole. Päätin kuitenkin koettaa onneani polun suhteen, sillä vanha polku kulki kätevästi suoraan ja juuri siihen suuntaan kun olin matkalla. Löysinkin alkuun polun pään ja vanhoja, mutta kulkukelpoisia pitkospuita. Sitten polku kuitenkin katosi kuin seinään. Tai oikeastaan suohon. En antanut periksi ja ajattelin, että kyllä se polku taas kohta löytyy. Vielä mitä! Päädyin rämpimään umpimaastossa soisessa metsässä. Kompassin turvin suunnistin kuitenkin koko ajan oikeaan ilmansuuntaan ja korkean harjun päältä se polku taas löytyikin. Ilman korkeavartisia vedenpitäviä vaelluskenkiäni olisin kyllä siellä suolla kastellut jalkani. Loppupätkä polkua aina Kirkkaanlamminkankaan P-paikalle oli vielä hyvässä kunnossa. P-paikalta oikaisin taas muutaman sata metriä tietä pitkin ja Rappumännynmäen kohdalla menin taas takaisin metsään. Tällä kertaa ihan merkitylle uudelle reitille, Tästä eteenpäin aina luontokeskukselle saakka reitti oli aika "perusmetsää". Polku oli enimmäkseen tasainen ja korkeuseroja ei juuri ollut. Meillä oli vesi hieman lopussa joten pidempään ei olisi oikein päässytkään ilman tankkausta.
Luontokeskuksella nautiskelin miestä odotellessani kahvilan antimia ja istuskelin pihalla. Kahvilaan ja luontokeskukseen sai viedä hyvin käyttäytyvän koiran sisälle, mikä oli kyllä iso plussa. Kyllähän ihmiset aina vähän katsovat kun joku tulee koiran kanssa ravintolaan, mutta Elli osasi käyttäytyä ja vain nukkui jaloissa. Taisi sitäkin vähän väsyttää.
Seitsemisestä jäi sanottavaa ainakin se, että minun silmääni eteläpään alueet kuten Soljaset, Multiharju ja Kovero olivat kyllä mielyttävämpiä kuin luontokeskuksen ympäristö. Ensi kerralla kun saan miehen mukaan, tiedän ainakin minne suunnata. Tietysti myös ne alueet, joita tällä kertaa en nähnyt on vielä koluttava.
