sunnuntai 23. huhtikuuta 2017

Evon ja Taruksen retkeilyalueet

Kevät, vihdoinkin! Viime vuonnakin tein vuoden ensimmäisen vaellusreissun huhtikuussa, niin myös tänä vuonna. Olin katsellut Evon aluetta jo viime keväänä, mutta nyt siis suuntasin Elli-koirani kanssa Hämeenlinnaan Evon ja Taruksen retkeilyalueille. Evo on siis Metsähallituksen hoitama retkeilyalue, vieressä sijaitseva Taruksen alue kuuluu Hämeenlinnan kaupungille.

Matkalla kohtasin jo monenlaista säätä aina auringonpaisteesta lumisateeseen. Evolle päästyäni satoi hiljalleen räntää. Pysähdyin ensin Evokeskuksen edessä katsomassa opastekarttaa. Evokeskukselta määränpäähäni Kristianin torpalle olisi kertynyt vähän liiaksi matkaa, joten ajoin auton Rahtijärven pysäköintialueella. Heti sinne päästyäni alkoikin sataa sitten ihan kunnolla lunta. Noh, pieni takatalvi ei meitä vielä lannistanut. Lähdimme kävelemään Sorsakolun laavulle päin. Polku kulki vuolaan pikku joen vartta, jonka kevät oli saanut virtaamaan vilkkaasti.


Kävelin Savijärven länsipuolta. Noin kilometri ennen Sorsakolun laavua tulivat ensimmäiset vastaantulijat, jotka hämmästelivät Elli-koiran sadevaatetusta. Ellillä on niin ohut turkki, että kastuessaan se alkaa helposti palella. Siksi silläkin on vaatteet päällä. Lunta tuprutti ihan kunnolla ja juuri ennen Sorsakolua en enää nähnyt polulla juuri ohittamieni ihmisten jälkiä. Laavulle päästyäni siellä oli onneksi tulet valmiina. Siinä veden kiehumista odotellessa alkoi aurinkokin paistaa.


Sorsakolulta lähdin seuraamaan Tarukselle päin menevää polkua Sorsajärven itäpuolella. Ohitin Haarajärven pysäköintipaikalle vievän polkuopasteen ja siinä vaiheessa olin vielä kartalla. Kävelin aivan omissa ajatuksissani, kunnes huomasin järven olevan taas oikealla puolellani ja näinkin saman Sorsakolun näkyvän edessäni. Mitä ihmettä? Olinko kiertänyt ympyrää ja ohittanut oikealle kääntyvän polun risteyksen? Tympääntyneenä kävelin takaisinpäin ja ihmettelin missä oikein olin. Tarukselle päin osoittavaa viittaa ei näkynyt, mutta löysin yhden polun. Heti polun alkajaisiksi olisi pitänyt ylittää vuolas oja jäisiä ja lumisia kiviä pitkin ja sitten kiivetä jyrkkää lumista rinnettä. Olisin ehkä päässyt ojan yli ja mäen päälle, mutta mitä jos polku ei sittenkään olisi oikea reitti? Jyrkänteen tuleminen alaspäin niissä olosuhteissa ei kiinnostanut ja päätimme että tämä olisi minulle ja Ellille turhan extremeä. Päätin kävellä pysäköintialueelle vievälle polulle ja jatkaa matkaa pysäköintialueelta tietä pitkin. Myöhemmin asiaa kartan kanssa pähkäillessäni tuo extreme-reitti todellakin oli oikea reitti, eikä kartallani näkynyt ollenkaan sitä Sorsajärven itäistä rantaviivaa seuraavaa polkua jolla olin ollut.

Tieltä olisi päässyt parissa kohtaa takaisin polulle, mutta harhailustani tympääntyneenä kävelin tietä pitkin Taruksen retkeilyalueen puolelle. Tiellä meitä vastaan hölkkäili pari peuraa, mutta huhuilin ne karkuun ennen kuin Elli ehti innostua niistä liikaa. Käännyin enne Koverojärveä pikkutielle ja polulle, jonka varressa oli Kymppi-niminen laavu. Siellä tapasin pari retkeilijää, jotka kertoivat majapaikkani Kristianin torpan eli Kristiaanin olevan jo ihan lähellä. Tässä vaiheessa reitin löytäminen ei enää tuottanut vaikeuksia. Ulkoa vaatimaton, mutta sisältä varsin tasokas mökki nökötti kuusikossa mäen päällä. Mökillä oli myös kaivo ja nuotiopaikka. Tuvan varustukseen kuului kerrossängyt neljälle, öljylamput, astiat ja kaasulevy. Harmi vaan, että en saanut kaasulevyä toimimaan. Minun diagnoosini oli että kaasupullo oli joko tyhjä, tai letku tukossa. Keitin vettä nokipannulla takassa samalla kun lämmittelin mökkiä.




Vieraskirjassa ei ollut merkintöjä turhan tiuhaan. Hieno torppa oli ilmeisesti suurimman osan aikaa tyhjillään. Moni oli myös kirjoittanut tuvan lämmenneen liian kuumaksi. En tiedä mitä tein väärin, mutta itse en saanut sisälämpötilaa nousemaan yli 14 asteen. Nukuimme kuitenkin hyvin ja aamulla maisema oli edelleen luminen. Lunta oli tullut yön aikana lisääkin. Illalla tehdyt jalanjäljet olivat hävinneet uuden lumen alle. Aamu oli kuitenkin aurinkoinen ja peipot visersivät. Takan hiilloksen sammumista odotellessa aamun lähtö venähti, mutta eihän minulla varsinaisesti ollut mihinkään kiire.

Lähdin seuraamaan tuvan vierestä menevää Savotta-polkua Kelkutteen kämpälle päin. Polun varressa oli alueen historiasta ja siellä asuneiden torppareiden elämästä kertovia tauluja. Polku alkoi lupaavasti, mutta pian saavuttiin hakkuuaukean reunaan. Metsäkone oli möyhinut polun päällä ristiin rastiin ja välillä sai ihan etsimällä etsiä seuraavaa vihreää ilveksen tassun muotoista reittimerkkiä (alueella kulkevan Ilvesvaelluksen reittimerkinnät) kun polusta ei enää saanut selvää. Tielle päästyämme käännyin Koveron telttailualueelle päin. Teimme Koverolla pikapysähdyksen. Koverojärvi näytti viehättävältä erämaajärveltä. Jatkoin matkaani taas tylsästi tietä pitkin kohti Sorsakolua. Lunta oli paikoin vielä ihan kunnolla. Pysähdyin samalla Sorsakolun laavulla kuin edellisenäkin päivänä, mutta takaisin autolle päin kävelin sentään eri puolelta Savijärveä kuin edellisenä päivänä. Polku oli paikoin vaikeakulkuinen kivien ja liukkaiden juurien vuoksi, mutta tällä kertaa reittimerkit löytyivät hyvin. Toisen päivän bongauksiin kuuluivat suuret siirtolohkareet ja ihanan solisevana virtaava Keltaoja.





Auto oli paikallaan ja lähdimme ajelemaan poutasäässä kohti kotia. En ollut aikaisemmin käynyt Evolla tai Taruksella, mutta ehkä paikka ja varsinkin majapaikka ansaitsee vielä toisen mahdollisuuden. Ihan vain vinkiksi voin kertoa että Evolle ei  kannata lähteä ihan ilman karttaa, kompassia ja kartanlukutaitoa. Polkuja menee paljon ja vain osa niistä on kartalla, saatikka sitten että olisivat merkittyjä retkeilyreittejä.