Lähdimme reissuun H:n kanssa jo edellisenä iltapäivänä Oulun seudulta. Meillä oli mukanamme koko erävarustus, joten matkan varrelta sopivaksi yöpymispaikaksi valikoitui laavu Vikakönkään läheltä, Napapiirin retkeilyalueelta Rovaniemeltä. Retkeilyalue vaikutti mukavalta paikalta. Yöpymispaikkamme oli vain kilometrin päässä parkkipaikalta. Parin kilometrin päässä laavulta avautui mukavat näkymät vaaran laen näkötornista.
Telttayön jälkeen lähdimme ajelemaan kohti pohjoista. Matkalla sai väistellä niin poroja, kuin niitä kuvaamaan pysähtyneitä saksalaisia matkailijoitakin. Saariselän jälkeen sai katsella kauniita maisemia ihan auton ikkunastakin. Lemmenjoella meitä odotti jo osa leiriläisistä. Leirimme tukikohta oli Metsähallituksen huoltotuvalla Lemmenjoen varrella lähellä Njurkulahtea, josta monet patikoijat aloittavat retkensä kansallispuistoon. Suurin osa meistä leiriläisistä majoittui teltoissa tai riippumatoissa huoltotuvan pihapiirissä. Meillä oli H:n kanssa vanha Vaeltaja-merkkinen neljän hengen kupoliteltta, johon viritimme vielä lisäsuojaksi pari pressua. Tämä viritelmä osoittautui viikon mittaan ihan toimivaksi. Ruokailut oli järjestetty yhdistyksen toimesta. Tuvalta löytyi myös sellaista luksusta kuin sisävessa ja suihku.
Ensimmäisen varsinaisen työpäivän aamuna meidät jaettiin tiimeihin, joissa teimmekin töitä kaikki seuraavat neljä päivää. Yhden tiimin tehtävänä oli tervata läheisen Kaapin Jounin tilan ulkorakennusten katot ja kaataa tilan reunamilta muutama puu. Toisen tiimin tehtävänä oli rakentaa Sieriknivan telttailualueelle tulistelutupa, uusi liiteri ja uusi ulkohuussi. Minä olin tiimissä, jonka tehtävänä oli purkaa alueen poluilta pois vanhat turhat pitkospuut ja laittaa purojen ylityksiin astinkiviä. Meidät kuljetettiin työkohteisiin jokiveneillä. Jokaisessa työkohteessa oli mukana myös Metsähallituksen omaa henkilökuntaa. Nämä metsähallituksen miehet olivat pääosin varsin leppoisia ukkoja, joiden ammattitaito ja asenne olivat esimerkillisiä.
 |
| kuva: Tiina Väyrynen |
Ensimmäisenä päivänä pitkospuiden purkuryhmämme jakautui vielä kahteen tiimiin, joista toinen lähti raivaamaan polkua Härkäkosken vuokratuvalta Sieriknivalle päin joen pohjoispuolta, toinen eteläpuolta. Matkaa kertyi 5 km. Päivä oli lämmin ja poutainen, joten saimme nauttia myös itikoiden seurasta. Vanhat pitkospuut purettiin pois siksi, että osa niistä alkoi olla jo todella huonossa kunnossa. Uusia pitkospuita ei tilalle rakenneta, koska moni näistä puroista, joiden ylle pitkokset oli aikanaan vedetty, oli niin pieni, että parin isomman kiven avulla niistä pääsi yli kuivin jaloin ilman siltaa tai pitkoksiakin. Vanhat pitkokset pinottiin polun viereen, josta ne haetaan talvella pois moottorikelkalla.
 |
| kuva: Tiina Väyrynen |
 |
| kuva: Tiina Väyrynen |
Toisena päivänä sää pysytteli edellisen kaltaisena ja yhdistyksen tarjoamassa työhaalarissa meinasi tulla jo kuuma. Kävimme läpi polun Sieriknivalta Njurkulahteen, noin 7,7km. Isoimmat pitkokset olivat heti reitin alussa ja loppupäivä menikin melkein retkeilyn merkeissä. Pidimme evästaukoa Sotkajärven tulistelupaikalla. Sotkajärven jälkeen purettavia pitkoksia ei tainnut olla enää ollenkaan, joten keskityimme vain polun päälle kaatuneiden puiden raivaamiseen pois tieltä. Polku tarjosi ihan mukavia maisemiakin kulkiessaan korkean harjun päällä
 |
| kuva: Tiina Väyrynen |
Tiistai-iltana sääennusteet näyttivät karuilta. Yöllä oli odotettavissa vesisadetta, joka kestäisi 2 vuorokautta putkeen. Varauduimme kiristämällä teltan naruja ja etsimällä kumisaappaat ja sadetakit valmiiksi. Ja niin se sade alkoikin. Onneksi suunnitellut polkuraivaukset oli saatu jo tehtyä ja saimme keskiviikoksi siistin sisähomman. Menimme siivoamaan Ravadasjärven ison autiotuvan. Siivosimme kaksipuoleisen tuvan lattiasta kattoon melko perusteellisesti. Pesimme ikkunatkin ja pyyhimme pölyjä seinähirsistä. Siivoaminen oli tuhat kertaa mielekkäämpää kuin kotona ja palkinnoksi sai hyvän mielen siitä, että siistiin tupaan olisi mukava seuraavien matkalaisten saapua. Kun työt oli tehty, ehdimme käydä kävellen katsomassa myös hienoa Ravadaskönkään putousta ennen kuin jokivene tuli taas meitä hakemaan. Pitkä matka Ravadakselta Njurkulahteen jokiveneellä oli todella kylmää kyytiä.
 |
| kuva: Tiina Väyrynen |
 |
| kuva: Tiina Väyrynen |
 |
| kuva: Tiina Väyrynen |
Vesisade jatkui myös viimeisenä työpäivänä torstaina. Sieriknivan rakennustyömaalla työt osittain seisoivat, koska kattoa ei kannattanut tehdä sateella. Menimme kuitenkin isolla porukalla Sieriknivalle tekemään pientä raivausta ja risujen polttoa. Metsähallituksen miehet kaatoivat puita, me muut kannoimme oksat poltettavaksi. Teimme hieman lyhennetyn päivän, mutta siitä huolimatta saimme tehtyä kaiken mitä pitikin. Ajattelin, että pitää mennä käymään Lemmenjoella ja Sieriknivalla uudestaan ensi vuonna, jotta saa nähdä uuden tuvan ja pihapiirin valmiina.
 |
| kuva:Tiina Väyrynen |
Perjantaina meillä olikin sitten retkipäivä. Meille oli varattu opastettu kierros Saamelaismuseo Siidaan Inarissa. Kierroksen jälkeen Metsähallitus maksoi meille myös lounaan museon lounaskahvilassa. Museokierroksen jälkeen lähdimme pienellä porukalla katsomaan myös Inarin keskustan lähettyvillä virtaavaa Juutuajokea ja sen koskia. Löysimme H:n kanssa myös pari geokätköä.
Perjantai-iltana porukka oli vähentynyt muutaman karattua jo kotimatkalle. Tämä oli meistä jäljellejääneistä hieman epäreilua, sillä lauantaiaamuna oli jäljellä vielä koko Metsähallituksen tuvan siivous ja kaikkien yhteisten tavaroiden pakkaaminen autoihin ja peräkärryyn. Saimme purkaa oman telttamme jo perjantaina ja siirtyä viimeiseksi yöksi sänkyihin nukkumaan kun pihamökissä nukkuneet leiriläiset olivat myös jo lähteneet. Pölyinen pihamökki tuntui monen telttayön jälkeen ihan hotellitasoiselta. Hoidimme loppusiivouksen kuitenkin reippaasti ja pääsimme lähtemään Lemmenjoelta jo yhdeksän jälkeen aamulla. H oli edellisen kesän Kiilopään talkooleirin yhteydessä käynyt Vuotson lähellä olevalla Pyhä-Nattanen -tunturilla. Hän halusi esitellä paikan minullekin, joten teimme kotimatkalla pienen retken sinne. Tie nelostieltä Sompion luonnonpuistossa sijaitseville tuntureille oli melko kuoppainen, mutta perus pikkuautollakin pääsi perille. Polku parkkipaikalta huipulle oli hyvin viitoitettu. Mitä ylemmäs päästiin, sitä kivikkoisempaa oli - sellaista oikeaa Lapinvaellusfiilistä.. H kielsi katsomasta taakse ennen kuin oltaisiin ihan huipulla. Houkutus oli suuri, mutta perillä ymmärsin miksi maisemaa ei kannattanut pilata vilkuilemalla. Hyödynsimme vielä Ravadaksen tuvalta päälle jäänyttä siivousvimmaa ja veimme tunturin laella olevasta päivätuvasta mennessämme roskia ja tyhjiä pulloja. Lakaisimme lattiankin ja poltimme kamiinassa palavat roskat. On ihmeellistä miten ihmiset jaksavat roudata ties mitä mukanaan erämaahan, mutta pois niitä ei jaksetakaan kantaa.
Matkan loputtua Muhoksella olo oli haikea. Olisi tehtyt mieli lähteä saman tien uudelle reissulle, ei suinkaan seuraavana päivänä junalla takaisin kotiin Tampereelle. Lemmenjoen kansallispuisto oli kaunis paikka, ja oli hienoa päästä näkemään monta eri paikkaa joen varrella. Jokivenekyytikin oli mukavaa vaihtelua. Suosittelen kyllä kaikille Lemmenjokea. Polut olivat helppoja kulkea ja lyhyiden matkojen välein löytyy tulipaikkoja ja tupia. Nyt kannattaa mennä katsomaan uutta Sieriknivan tupaakin, jonka meidän leirin talkoolaiset pystyttivät.
