Olin keväästä asti lukenut netistä juttuja Kullaan Joutsijärven kiertävästä retkeilyreitistä. Reitillä on mittaa noin 27 km, joten se sopii varsin hyvin yhden yön retkikohteeksi. Suuntasin Joutsijärvelle heinäkuun loppupuolella. Mukaan pääsi Elli-koira.Kotoani Tampereelta oli varsin kohtuullinen matka Ulvilan kunnan alueella sijaitsevalle Joutsijärvelle. Jätin auton Tammen leirikeskuksen vieressä sijaitsevalle pysäköintialueelle. Tammeen oli selkeät opasteet. Parkkipaikan vieressä oli opastekatos, jossa oli kartta ja tietoa alueesta.
Ensimmäiseksi ohitettiin Tammen leirikeskus. Siellä taisi olla jokin leiri meneillään, joten en jäänyt sen kummemmin katselemaan paikkoja. Leirikeskukselta reitti seurasi luontopolkua. Matkan varrella oli mallileiri-alue. Ihmettelin siinä, että mikä ihme on mallileiri, mutta myöhemmin luin eräästä esitteestä että alue on tarkoitettu erilasten kurssien ja koulutusten pitämiseen. Alueella siis voisi pitää leirielämään ja retkeilyyn liittyvää koulutusta. Mallileirialueella oli kuitenkin taulussa lappunen, joka kertoi alueen huollon loppuneen, eikä alue ole käytössä. Monenlaista rakennusta ja katosta kuitenkin löytyi, joten kai siellä voisi hätätapaksessa sadetta pitää tai yöpyäkin.
Ensimmäinen laavupaikka oli Pitkäniemessä. Sää oli pilvinen, mutta vettä ei satanut. Pidin vain hyvin lyhyen tauon. Polttopuitakaan ei toki olisi ollut. Tässä vaiheessa aloin katsella jo kelloa. Olin aloittanut vaelluspäiväni vasta pitkästi iltapäivän puolella. Tarkoitus oli päästä yöksi Sisälmystenlahteen, mutta voisin mahdollisesti jäädä jo Tuurunkankaan tuvalle, jos alkaisi sataa tai väsyttää liikaa ennen sitä.
Reitti oli kohtuullisen hyvin merkattu punaisilla maalitäplillä. Vähän Pitkäniemen jälkeen oli reitin ensimmäinen tieosuus. Tiellä merkit olivat paikoin liian harvassa. Välillä meinasin myös unohtua poimimaan ahomansikoita ja mustikoita. Tieltä palattiin pian takaisin polulle, mutta reittimerkki meni minulta melkein ohi. Polku oli paikoin hyvin pieni ja välillä jopa vaikeakulkuinen kivien ja juurien vuoksi.
Vielä ennen Tuurunkankaan autiotupaa saatiin pientä jännitystä kun ylitimme Kirkkosuntin, Keskinensuntin ja Isosuntin. Näistä ensimmäisessä oli perinteinen vetolautta, toisessa silta ja kolmannessa venelossi. Venelossilla Elli oli rohkeasti menossa jo maihin, mutta koska vene ei ollut vielä kiinni laiturissa, se molskahtikin veneen laidan yli järveen. Reppana painui ihan pinnan alle ja hetken luulin että se hukkuu, mutta onneksi koira osasi uida. Vedin märän ressukan valjaista takaisin veneeseen ja kastuin siinä sitten itsekin kun likomärkä koira painautui hädissään kylkeeni. Onneksi Tuurunkankaan autiotupa oli jo lähellä. Annoin koiran kuivatella ja tein itselleni ruuan. Tuvalla ei ollut ainakaan siinä alkuillasta vielä yöpyjiä ja olisimmekin varmaan saaneet jäädä rauhassa tupaan. Halusin kuitenkin jatkaa eteenpäin ja selvitä yhden yön reissulla, joten jatkoimme kohti Sisälmystenlahtea.
Matkalla oli myös hyvin synkkää ja pimeää kuusikkoa. Saavuttuani tuvalle, totesin sen olevan täynnä. En ollut ottanut mukaan telttaa, koska Sisälmystenlahden lisäksi alueella olisi vielä pari laavua, korsu ja tupa. Pidin pienen tauon ja jatkoin huokaillen matkaa kohti seuraavaa etappia eli Kakkurin laavua, jonne oli matkaa onneksi vain alle 1km.
Olin Kakkurin laavulla vähän ennen kymmentä illalla. Laavu oli pienen samean suolammen rannalla. Laavulla ei ollut muita, joten päätin jäädä sinne yöksi. En ollutkaan nukkunut avolaavussa ilman sääsuojaa varmaan yli kymmeneen vuoteen, Elli-koira ei koskaan. Onneksi säätiedotus lupaili mukavan lämmintä yötä. Tällä laavulla oli polttopuitakin, joten keittelin iltateet ja painuin nukkumaan. Itse nukkumisesta ei kuitenkaan tahtonut tulla mitään, sillä itikat häiritsivät sekä minua, että Elliä. Olin vielä ennen reissua katsellut netistä hyttysverkkoja, mutta en ollut ehtinyt sellaista hankkimaan. Ensi kerralla tiedän kyllä mitä pakkaan avolaavuyötä varten. Vielä kahdentoista aikaan yöllä laavun ohi kulki retkeilijäporukka taskulappujen valokeilat heiluen. Heinäkuun yö oli jo sysipimeä. Sain vihdoin nukahdettua aamupuolella yötä. Heräsin aikaisin aamulla enkä saanut enää unta. Päätin siis nousta ja aamupalan jälkeen lähdin taas liikkeelle.
Pysähdyin Kronikiston tulipaikalla täyttämässä juomapulloa. Join järvivettä huoletta suodattimen sisältävästä juomapullostani. Aamuinen Joutsijärvi näytti oikein nätiltä. Edellisen päivän tapaan sää oli poutainen, mutta pilvinen. Kronikistolta alkoivan reitin ikävimmät kilometrit. Polku kulki synkissä metsissä ja sekalaisissa pöpeliköissä kaukana kauniista järvinäkymistä. Välillä tupsahdettiin myös hakkuuaukealle. Tässä vaiheessa pilvet olivat hälvenneet ja aukealla porotti todella kuumasti. Hakkuuta tehtäessä oltiin kuitenkin jätetty pystyyn maalimerkin sisältävät puut. Ilman niitä olisikin voinut olla vaikea löytää oikeaa reittiä. Vähän ennen Kulhan laavua ylitettiin myös suo pitkospuita pitkin.
Kulhan laavulla törmäsin juuri heränneisiin retkeilijöihin. Tuntui vähän kurjalta häiritä heitä, mutta ainoa tulipaikka oli heidän laavunsa edessä ja minun oli tässä vaiheessa jo pakko tehdä ruokaa. En ollut siis ottanut kantaakseni trangiaa, vaan tein ruuat tulilla. Kulhan laavulla ei ollut jäljellä ainoatakaan polttopuuta. Päädyimme polttamaan vanhan laiturin mätiä jämiä ja metsästä löytyneitä keppejä. Kulhan jälkeen reitti kulki ilahduttavan paljon järven rannassa. Myös pientä helpotusta tuovia pitkospuita oli paljon.Seuraava paussi oli Rekitaipaleenjärvellä. Sinne vei leveä ja siloteltu polku ja perillä oli myös pyörätuolilla ja lastenrattailla saavutettavissa oleva laavu. Olin lyhyiden yöunien jälkeen melko väsynyt ja olisin voinut vaikka nukahtaa laavulle. Järvellä kuulin monenlaista linnunääntä, yhden niin hämmentäväkin etten ollut koskaan vastaavaa kuullut, enkä ole vielä saanut selville mikä tämä outoa blub-blub -ääntä pitävä lintu oli.
