Tiilikkajärven kansallispuisto

Elokuussa kesän loppuminen ahdistaa aina hieman. Onneksi viime vuosina on alettu viettää Suomen luonnon päivää, joka tarjoaa hyvän syyn lähteä luontoon. Halusin kansallispuistoon ja aikaa oli viikonloppu, mutta kaikki edes suunnilleen järkevän matkan päässä olevat kohteet oli joko jo koluttu tai sitten ne eivät sopineet suunnitelmaan. Isäntä oli nimittäin lähdössä samaan aikaan omalle reissulleen ja minulla oli hoidettavana molemmat koirat. Samalle miesten reissulle lähti myös teltta, joten tupamajoitus oli nyt ainoa järkevä vaihtoehto kahden koiran kanssa. Oli siis tingittävä jostain ja tässä tapauksessa se oli ajomatka. Paikaksi valikoitui Tiilikkajärven kansallispuisto.

Sain matkalle myös kaverin Facebookin Vaellusseuraa-ryhmästä. Olen muutaman kerran ennenkin tehnyt reissuja ennestään tuntemattoman ihmisen kanssa ja aina on ollut mukavaa. Niin myös tällä kertaa. Lähdimme matkaan perjantai-iltapäivänä. Ensimmäisen yön majoitus odotti meitä Saarijärvellä. Majoituimme Ahvenlampi Camping-nimisellä leirintäalueella. Olen yöpynyt erilaisilla kesälomareissuillani monenlaisilla leirintäalueilla ja tämä oli kyllä ehdottomasti yksi parhaista. Vaikka alue oli hiljainen ja luultavasti loistonsa päivät nähnyt, oli kaikki todella siistiä ja puhdasta. Mökissä ei haissut homeelle tai muutenkaan pahalle ja siellä oli jääkaapin lisäksi jopa mikro ja kahvinkeitin.

Campingin lähellä oli Julmat Lammit -niminen luonnonsuojelualue. Alueen kiertävä polku on osa Runebergin vaelluspolkua, jolla voi vaeltaa noin 12 km matkan. Me heitimme iltalenkiksi kuitenkin vain noin kolmen kilometrin mittaisen Julmien lampien ympäri kiertävän kierroksen. Polku alkoi hyvin helppokulkuisena sorapolkuna ja soraa jatkuikin ensimmäiset puoli kilometriä näköalapaikalle asti.

Julmien lampien parkkipaikalta

Alueella on monta pientä lampea. Reitin puolivälissä löytyi myös taukopaikka, jossa oli tulipaikka ja laituri. Polun alkupäässä oli huomautus, että reitti on vaativa. Matkalla olikin portaita, kalliota, kiviä ja juuria. Erityisen vaativasta reitistä ei kuitenkaan voinut puhua. Tummavetiset lammet ja jylhät kalliot olivat näkemisen arvoiset. Päästyämme takaisin parkkipaikalle, oli ilta yllättäen hämärtynyt jo melko pimeäksi, vaikka keli oli edelleen lämmin. Ahvenlammella painuimme iltapalan ja retkikaverin riippumaton virittelyn jälkeen nukkumaan.

Aamu Ahvenlammella valkeni poutaisena, vaikka illalla olikin hieman sadellut. Aamupalan ja tavaroiden pakkauksen jälkeen lähdimme ajelemaan kohti Tiilikkajärveä. Matkaan hurahti navigaattorin tarjoamien hiekkatieosuuksien ansiosta hieman kauemmin kuin olimme suunnitelleet, mutta perillä Tiilikkajärvellä oltiin kuitenkin kohtuullisen hyvissä ajoin. Tiilikkajärveltä olin varannut Sammakkotammen varaustuvan. Kaikissa kartoissa sitä ei edes näy ja syykin selvisi. Tupa on rakennettu vasta pari vuotta sitten. Hyvin varustellussa tuvassa oli jopa kaasujääkaappi ja aurinkopaneelilla toimivat valot. Tupa sijaitsi aivan parkkipaikan tuntumassa, joten mistään erämökistä ei voinut puhua, mutta tällä kertaa tärkeintä olikin yösija katon alla.

Sammakkotammen tupa

Lounaan jälkeen lähdime kiertämään Uiton kierto-nimisen rengasreitin. Koirilla oli virtaa todella paljon, varsinkin harvemmin retkelle mukaan pääsevällä Lurulla, joka veti hihnassaan kuin viimeistä päivää. Ensimmäiseksi reitti vei meidät Venäjänhiekan hiekkarannalle. Pitkällä rannalla oli pystyssä ainakin 10  telttaa. Paikka on kesän kauniina viikonloppuina ollut varmasti tupaten täynnä. Venäjänhiekka oli vain yksi alueen monesta luonnonhiekkarannasta. Venäjänhiekan jälkeen poikkesimme myös Kalmoniemessä, joka ulottuu kapeana lonkerona Tiilikkajärveen. Kalmoniemen ja toisen niemenkärjen Pohjoisniemen välinen vesialue on noin 150 metriä, mutta siihen ei ole rakennettu lauttaa tai siltaa. Tämä oli toisaalta harmillista, sillä lautta mahdollistaisi parinkymmenen kilometrin rengasreitin Tiilikkajärvellä ilman edestakaisin kulkemista.

Venäjänhiekka

Kapea Kalmoniemi

Kalmoniemestä kävelimme Uiton kämpälle. Uiton kämppä on vuokrakämppä, jolla oli tuonakin viikonloppuna porukkaa. Harmillisesti alueen ainoa taukopaikka oli tuvan pihapiirissä, joten kävimme vain katsomassa paikkaa pikaisesti. Pihapiirissä näimme erikoisen kyltin "Iso Mänty". Tämä herätti uteliaisuuden ja kappas vaan,kämpän takaa löytyi todellakin erityisen iso ja vanha mänty.

Uiton kämpältä suuntasimme takaisin Sammakkotammelle. Matkalla nähtiin nättiä suota. Muistelimme mitä nimityksiä eri suotyypeillä olikaan; neva, räme, rahka, aapa. MAtkalla nähtyjen soiden nimitystä emme kuitenkaan tienneet. Tässä olisikin seuraava oppimisen aihe. Loppumatkasta Lurukin kulki jo verkkaisemmin, eikä jaksanut enää vetää hihnassaan. Se lienee hyvä mittari päivämatkalle, että koirakin alkaa väsyä. Ilta Sammakkotammen tuvalla oli rauhallinen, vaikka sijainti parkkipaikan vieressä ei varsinaisesti hiljainen ollutkaan. 

Tuvassa oli ilman lämmitystäkin oikein sopiva lämpötila. Aamulla olisi nukuttanut vaikka kuinka pitkään, mutta halusimme käydä vielä kansallispuiston pohjoispuolella ennen kotimatkaa. Pakkasimme siis tavaramme ja auto vei pieniä hiekkateitä Pohjoisniemen parkkipaikalle. Pohjoisniemellä kävelimme taas aivan niemen päähän. Sieltä näki siis Kalmoniemeen, jossa olimme edellisenä päivänä käyneet. Pohjoisniemessä pysähdyimme myös poimimaan isoja mustikoita, joita oli vielä paljon jäljellä. Muutama puolukkakin oli ehtinyt jo kypsyä. Matkalla näimme viitan Täyssinän rauhan rajakivelle. Itse kivi oli kuitenkin keskellä järveä, eikä kiveä oikein rannalta nähnyt. Pidimme lounastaukoa Kosevan telttailualueella Kosevan autiotuvan lähellä. Paikalla oli myös pari lapsiperhettä, parkkipaikalta kun ei ollut kovin pitkä matka. Kosevan tupa oli varsin söpö pikkuinen tupa.

Kosevan kämppä

Kotimatka alkoi iltapäivän puolella. Matka sujui viimeisten kilometrien viivästystä lukuunottamatta hyvin. Iso onnettomuus oli sulkenut ysitien ihan muutamia kilometrejä ennen kotia, joten jouduimme kiertotielle. Kävi kuitenkin mielessä, että saahan sitä olla onnekas kun voi lähteä autolla hurauttamaan noin vain Savoon ja selvitä kotiin ehjin nahoin. No kannattiko tämä road trip? Kyllä kannatti! Tiilikkajärvelle voisi mennä joskus uudestaankin, silloin tosin ehkä telttaretkelle vaikka Venäjänhiekalle tai Kosevalle. Mieleen jäi myös alueen opasteissa ja rakenteissa näkyvät jonkun veistäjämestarin taidonnäytteet. Yksinkertaisiin esineisiin kuten huussin kuivikeastian kauhaan oli käytetty aikaa, samoin huussin ovenhakaset ja Sammakkotammen tuvan säilytysarkku ja infokatoksen esitelaatikko olivat samaa tyyliä. Olisipa kiva tietää kuka veistomestari on kaikkien niiden tekijänä.