Paluu Salamajärvelle

Kävin ensimmäisen kerran Salamajärven kansallispuistossa alkukesästä 2015. Silloin paikasta jäi hyvä tunne, ja tilaisuus toiselle visiitille tarjoutui lokakuussa 2017.

Olimme H:n ja Elli-koiran kanssa varanneet yöpaikaksi Sysilammen varaustuvan, sillä mukavuudenhaluisina emme enää lokakuun loppupuolella halunneet telttailla. Rinkat tuntuivat epätodellisen kevyiltä kun mukana oli vähemmän tavaraa kuin tavallisesti. H vietti lihatonta lokakuuta, joten mukana oli monenlaista vegaanista herkkua.

Retken lähtöpiste oli Koirasalmen luontotuvalla, josta saimme tuvan avaimen ja kartan. Koirasalmen ympäristökin näytti mukavalta. Lokakuinen iltapäivä oli pilvinen, mutta ei satanut. Lämpöä oli parisen astetta. Lähdimme Sysilammelle päin seuraten sinisiä Hirvaan polun merkkejä. Matkalla nähtiin kivistä Koirajärven rantaa, pirunpeltoa ja metsää. Ruokataukoa pidettiin Tavilammella. Trangiassa porisi tomaatti-linssi-kasvis-soijapata. Heikinjärvennevan lintutornille päästyämme aurinkokin alkoi pilkottaa.

 

Harkitsimme Kauluksen kämpällä käyntiä, mutta perillä odottava sauna houkutti jo sen verran, että emme malttaneet poiketa reitiltä. Ennen Sysilampea oli vielä lisää suota ja viimeinen 700m kuljettiin kapeaa tietä parkkipaikalta kämpälle. Koko päivän oli saanut kulkea rauhassa. Emme olleet tavanneet kuin yhden vaeltajaporukan, mutta kämpän pihapiirissä kävi jo kuhina. Tuvan toisessa päässä on autiotupa ja toisessa meidän varaamamme varaustupa. Varaustuvassa on paikat kahdelle. Viime käynnillä olinkin ollut autiotuvan puolella. Varaustuvassa oli ollut edellisenäkn yönä väkeä, joten peruslämpö tuvassa jo oli. Laitoimme kuitenkin vielä tulet varsin hämmentävään kamiinaan. Juuri mitään ohjeita kamiinan käytöstä ei ollut, mutta saimme lopulta tulen palamaan ja mökkiin kunnon lämmön. Sauna aiheutti yllätyksen koollaan. Sinne olisi mahtunut ainakin 10 henkilöä! Tuntui hassulta saunoa isossa saunassa kahdestaan muiden alueella yöpyneiden kömpiessä autiotupaan, telttoihin ja avoimeen saunakamariin. Meitä oltiin itse asiassa kielletty päästämästä saunaan muita, sillä muut eivät olleet maksaneet sen käytöstä. Menimme nukkumaan klo 22 aikoihin.

Aamulla havahduin ensimmäisen kerran viiden aikoihin. En kuitenkaan jaksanut vielä silloin nousta, joten jatkoin tyytyväisenä unia. Seuraavan kerran heräsinkin vasta vähän ennen yhdeksää. Nukuimme siis todella hyvät ja pitkät yöunet. Silmät sirrillään avasin tuvan oven ja yllätyin maiseman vaihtamasta väristä. Yöllä olikin satanut ensilumet! Tupa piti lämpöä hyvin, eikä aamulla tarvinnut enää laittaa tulia kamiinaan. Keittelimme kunnon aamupuurot ja pannukahvit ja lähdimme takaisin Koirasalmea kohti.

Muut tuvan pihapiirissä yöpyneet olivat jatkaneet matkaansa toiseen suuntaan ja eräs porukka lähti kohti Koirasalmea tietä pitkin, joten reitti Koirasalmelle päin oli vielä koskematon. Pitkospuut olivat petollisen liukkaat, mutta selvisimme, vaikka saimme vielä hieman lisääkin lunta alkumatkasta. Jotta emme kulkisi ihan samaa reittiä, lähdimme Heikinjärven laavun kohdalla seuraamaan Vaatimen kierros-reitin punaisia täpliä. Pidimme laavulla ruokataukoa. Järven rannassa oli tuulinen paikka, mutta saimme tunnelmatuletkin syttymään. Heikinjärven jälkeen koettiin reitin ainoat korkeuserot, tosin nekään eivät olleet kovin kummoisia. Oikeastaan oli mukava vaeltaa välillä tasaista reittiä, vaikka polku ei kaikin paikoin ihan helppokulkuinen ollutkaan kivien ja liukkaiden juurien takia. Matkan varrelle osunut Pyydyskosken laavu oli nätillä paikalla. Pyydyskoskelta palasimme taas Hirvaan kierrokselle. Kuten edellisenäkin päivänä, aurinko alkoi näyttäytyä vasta juuri ennen kuin se jo laski. Lumetkin olivat päivän aikana sulaneet pois.

 

Olimme autoilla vasta puoli kuuden aikaan iltapäivällä. Kotimatkaan sisältyi vielä pientä jännitystä kun alla oli kesärenkaat ja matkallakin sateli vielä lunta. Selvisimme kuitenkin kumpikin perille ehjänä ja tyytyväisenä mukavaan syysreissuun. Salamajärvelle tai kansallispuiston läpi kulkevalle Peuran polulle palataan vielä!

Salamajärven kansallispuisto

Jäin kesälomalle heti kesäkuun alussa 2015. Päätin aloittaa loman vaellusreissulla. Retkikohteeksi valikoitui Salamajärven kansallispuisto Keski-Pohjanmaalla ja siellä kulkeva Peuran polku. Ajattelin, että en halua mennä vielä alkukesästä Lappiin, koska maasto voi olla vielä lumen jäljiltä märkää ja siksi haavoittuvaista. Suunnittelin reissua yhdessä koiraharrastuspiireistä tutun Minnan kanssa. Tarkoitus oli käyttää reissuun kolme yötä ja kävellä Hirvaan kierros-rengasreitti (58km). Paria päivää aiemmin Minna kuitenkin sairastui, joten muutin suunnitelmaa. En ollut ennen ollut ihan yksin reissussa, joten päätin ottaa enemmänkin retkeilyn ja rentoutumisen kannalta kuin vaeltamisen. Matkaseuralaiseksi pääsi kaverin Miska-bretoni. Otin pienen riskin ja lähdin reissuun ilman telttaa. Toivoin siis että autiotuvissa olisi tilaa.

Jätin auton Perho-Kinnula välillä kulkevan tien varteen pysäköintialueelle ja lähdin kävelemään kohti Sysilammen tupaa. Heti parin kilometrin jälkeen tulin Pitkälahden tuvalle. Tupa oli kauniilla paikalla metsän ja niityn reunassa. Ihastelin niittymaisemaa, sellaista kun ei Oulun korkeudella juuri näe. Matka Sysilammelle kulki halki vanhojen metsien. Edellisellä viikolla riehunut kevätmyrsky oli katkonut paikoin paljonkin puita, joitakin myös polun päälle. Matkalla pysähdyin hetkeksi Jyrkkäniemen tulentekopaikalle, josta oli myös kauniit maisemat järvelle.

Olin Sysilammen tuvalla jo hyvissä ajoin iltapäivällä, matkaa kun oli vain 9km. Ilma oli nätti, tein ruuan trangialla ulkona. Autiotuvassa oli kerrossängyt, pöytä ja kamiina. Varaustuvan puoli oli tietenkin lukossa, mutta siellä oli pari petipaikkaa. Varaustupa oli muihin tuntemiini varaustupiin verrattuna hintava. Rannassa oli sauna, mikä sekin oli lukossa, mutta pulahdin kuitenkin uimassa. Vaatteet sai vaihtaa saunakamarissa, joka oli avoinna.Tuvan pihapiirissä oli myös vanha hevostalli ja kylmä piharakennus jossa oli kerrossängyissä kuusi petipaikkaa. Alkuillasta tuvalle saapui myös viiden hengen porukka. Vietin sitten iltaa nuotiolla heidän kanssaan. Miska tiiraili lintuja sillä välin. Seurue päätti nukkua piharakennuksessa, joten saimme Miskan kanssa autiotuvan itsellemme. Ilta oli vielä alkukesästä kylmä, joten lämmitin vielä kamiinaakin ennen kuin painuin pehkuihin.

Aamulla sateli vähän vettä kun lähdimme kävelemään samaa reittiä takaisin päin. Otin Pitkälahden tuvalla pienet päivätorkut ja lopulta päätinkin jäädä tuvalle yöksikin.Aamulla ropissut sade loppui ja päivä kirkastui. Kävin uimassa järvessä, keitin kahvit nuotiolla ja päiväruuat kamiinan levyllä. Vietin oikeata laiskottelupäivää.Yksi yksinäinen mies pysähtyi tuvalle ja jatkoi matkaa. Muita en päivän mittaan edes nähnyt. Tupa oli pieni, maksimissaan neljän hengen tupa. Vietin iltaa vieraskirjaa selaillen ja lukaisinpa tuvan pöydälle jätetyn historiikin alueen historiasta, joka osoittautui mielenkiintoisemmaksi kuin olisin kuvitellut.

Seuraavana aamuna kävelin takaisin autolle. Ajoin autolla vähän matkan päässä olevan Valvatin autiotuvan lähistölle. Valvatissakaan ei näkynyt ketään. Valvatin tupa on vanha metsänvartijan talo. Nukkumaan olisi mahtunut useampikin. Lämmitin pihapiirissä olevan saunan, saunoin ja laitoin ruokaa.

Kävelin oikein virkistyneenä takaisin autolle ja ajelin kotiin. Ei haitannut yhtään vaikka suunnitelma olikin muuttunut. Reissu oli tehnyt tehtävänsä. Valitettavasti en saanut reissulta yhtään kuvaa, koska unohdin kameran kotiin ja vaelluksilla minulla on mukana vain vanha puhelin, jonka kameralla ei juuri kuvia oteta. Jo näiden kuvien vuoksi kannattaa mennä joskus takaisin.