Talkooleiri Pyhä-Luostolla

Heinäkuussa 2018 pääsin taas talkoilemaan Pidä Lappi siistinä Ry:n kanssa Lappiin. Tällä kertaa mukana oli minun ja H:n lisäksi myös mieheni J. Talkooleirin paikkana oli Pyhä-Luoston kansallispuisto. Leirimme tukikohta oli noin 5 km Pyhän keskustasta sijaitseva Matkailukeskus Pyhän Asteli. Majoituimme omissa teltoissa.

Pyhä-Luoston kansallispuisto oli minulle tuttu paikka vuodelta 2015, jolloin kävin vaeltamassa Luoston ja Pyhän välisen vaellusreitin. Oli kuitenkin kiva palata hienoon puistoon. Maanantaiaamuna jakaannuimme taas erilaisiin työkohteisiin ympäri aluetta. Suurin urakka oli Karhunjuomalammen päivätuvan remontti, jonka työmaalle minäkin päädyin sitten koko viikoksi. Tuvassa oli havaittu kurjaa ummehtunutta hajua ja koko tuvan alakatto ja lattia eristeineen oli päätetty uusia. Katolle oli tulossa myös uusi kattohuopa.

Työmaa alullaan

Työmaata varten pihaan oli tuotu suuri roskalava. Lavan reunaan oli laitettu sekä suomeksi että englanniksi kyltit, jossa pyydettiin, etteivät retkeilijät laittaisi lavalle omia roskiaan, koska se oli varattu työmaan purkujätteille. No arvaahan sen, että työpäivämme ensimmäinen tehtävä oli tyhjentää roskalava retkeilijöiden tyhjistä pastapusseista ja myslipatukkakääreistä. En voi käsittää miten jotkut kehtaavat olla välittämättä selkeistä ohjeista.Seuraavaksi päästiinkin tyhjentämään tupa kaikista kalusteista ja tavaroista, jotta purkaminen voitiin aloittaa.

Tuvan pöydät ja penkit olivat muuten hyväkuntoiset, mutta niihin oli vuosien aikana kaiverrettu monenlaisia kirjoituksia. Pääsin mukaan kunnostamaan kalusteita. Ensin ne höylättiin ja sitten vielä hiottiin kahdella eri vahvuisella hiomapaperilla. Lopuksi pintaan laitettiin vielä öljyvaha. Tähän projektiin menikin sitten melkein neljä päivää kaiken muun työn ohessa.

Penkit hiottuina

 Toisena työpäivänä tuvalla päästiin vanhojen lasivillojen poistoon. Se oli jokseenkin viheliäistä hommaa, koska lasivilla tuntui tunkeutuvan myös työhaalareiden läpi. Hengityssuojaimen sisällä oli helteessä jokseenkin kurja hengittää. Oli kuitenkin hyvä, että saimme kokemusta siitäkin hommasta, onhan lattian uusiminen ajankohtaista myös omalla kesämökillämme. Kattovillat olivat vielä hyvät, mutta lattian alla oli myyrien pesiä ja jätöksiä, jotka aiheuttivat pahaa hajua. Kauhulla odotan mitä oman mökkimme lattiasta löytyykään. Toisen työpäivän päätteeksi päätimme kävellä työmaalta takaisin hienon Isokurun kautta. Olin käynyt siellä edelliselläkin kertaa, mutta paikka oli edelleen yhtä hieno. Komean Uhriharjun päältä laskeudutaan pitkiä portaita alas Isokuruun. Kurun pohjalla on kaunis Pyhänkasteenlampi ja Pyhänkasteenputous.

Isokuru

Kolmantena työpäivänä osa työporukastamme pääsi uusimaan lautoja juurikin Isokurun pohjalla kulkeviin kulkusiltoihin. Puiset rakententeet vaativat jatkuvaa huoltoa. Osa teki maastopyöräreitin merkkausta Luoston päässä. Karhunjuomalammen työmaalla oltiin hyvässä vaiheessa ja saatiin vastaanottaa myös suuri rakennustarvikekuorma, joka toimitettiin paikalle traktorilla. Oli uskomatonta miten pieneen pihaan mahtui yhtä aikaa myös toinen traktori peräkärryineen, kun täysi roskalava tultiin hakemaan pois. Onneksi sinä päivänä paikalla ei ollut yhtä paljon retkeilijöitä kuin kahtena edellisenä. Välillä meillä oli täysi työ paimentaa uteliaita ulkopuolisia pois työmaa-alueelta, jotka kylteistä ja huomionauhoista huolimatta tuppautuivat kurkkimaan alueelle ajattelematta sen sisältävän mahdollisesti hengitykselle haitallista lasivillapölyä, nauloja ja monenlaisia työkaluja. Pitipä melkein suuttuakin kahdelle teinipojalle, jotka tuppasivat työmaalle etsimään tuvalle piilotettua geokätköä. Olihan se kätkö toki ollut siellä, mutta koska talkooporukassamme oli monta kätköilijää, olimme sen jo löytäneet ja poistaneet työmaan ajaksi.

Pihapiirin laavu. Takana näkyy aita, jota myös korjattiin

Viimeisenä työpäivänä alkoivat hommat Karhunjuomalammella jo loppua. Pihaa ympäröivää aitaa oli myös korjattu koko viikko ja sekin tuli valmiiksi. Öljysin tuvan penkit ja pöydät ja loppuaika meni pihapiiriä siistiessä. Pieni sadekuurokin saatiin. Päätimme käydä päivän päätteeksi kipuamassa vielä Noitatunturin laelle. Näkymät olivat hienot. Tunturin päällä tuulikin kivasti. Tunturikeikan aikana paluukyytimme Karhunjuomalammelta olikin jo lähtenyt, niin saimme kävellä takaisin Asteliin. Toki minä ja eräs toinen talkoolainen kävelimme vain osan matkasta ja väsyneinä soitimme kyydin Luontokeskus Naavalle. Kaikenkaikkiaan työpäivät menivät kuitenkin todella nopeasti ja jäi tuntuma, että enemmänkin olisi voinut tehdä.

Välillä ehti lepäilemäänkin

Annikinlampi Noitatunturin juurella

Näkymää Noitatunturilta

Perjantaina meillä oli taas leirillä tapoihin kuuluva retkipäivä. Saimme opastetun kierroksen Luontokeskus Naavassa ja kyydin maisemahissillä Kultakeron päälle. Maisemat olivat sieltäkin hienot. Kävimme katsomassa myös Aittakurua, jonka pohjalle on rakennettu varsin persoonallinen konserttipaikka. Lähdimme vielä iltapäivällä pienellä porukalla käymään geokätköilemässä ja kipuamassa Ukko-Luoston päälle. Itse olin siellä kerran jo käynytkin, joten jättäydyin porukasta hieman tunturin lakea alempana ja istuskelin hetken nauttimassa ilta-auringosta tunturin rinteellä. Ei voinut olla muuta kuin onnellinen. Illalla saatiin nauttia vielä loimulohta tunnelmallisessa Astelin kodassa.

Hissillä ylös

Pyhäjärvi Kultakeron päältä nähtynä

Aittakuru

Aittakurun konserttilava

Viimeisenä aamuna saatiin vielä kerran hiet pintaan siivoamalla käyttämämme majoitusrakennus ja pakkaamalla kaikki tavarat. Koko viikko oli ollut aurinkoinen ja helteinen paria pientä ukkoskuuroa lukuunottamatta. Tuntui, että kaikki mukana olleet vaatteet oli fleecetakkia lukuunottamatta olleet jo päällä, joten hiestä ei kannattanut loppuviikosta enää välittää. Minulla oli vuodenaikaan nähden aivan liian paksu makuupussi, mutta suurimman osan öistä se olikin lähinnä pehmuste ja tyynyn jatke. Helteelläkin merinokerrasto osoittautui parhaaksi yöpuvuksi. Paljas iho hiostui ikävästi tekokuituista makuupussia ja alustaa vasten, kun taas merino tuntui ihoa vasten mukavan pehmeältä ja hengittävältä. Kerrasto päällä saattoikin sitten pitää makuupussia vain halityynynä ja tarkeni hyvin. Ainoastaan yhtenä yönä lämpötila taisi laskea niin alas, että makuupussia piti pitää päällä.

Kotimatka sujui myös hyvin hikisissä tunnelmissa H:n pikkuisella Pololla, jossa ei ole ilmastointia. Teimme pysähdyksiä geokätköjä etsiessä, mutta olimme silti hyvissä ajoin Oulussa, josta matka jatkui seuraavana päivänä taas kotiin Tampereelle. Nämä PLS:n leirit ovat kyllä ehdottoman hyvä juttu ja olin tyytyväinen että J ekakertalaisena tykkäsi myös. Ensi kesää ja talkoita odotellessa.

Luoston rinteeltä

Erilainen eräelämys: Talkooleiri Lemmenjoella

Heinäkuun alussa pääsin kokemaan jotakin erilaista. Olin talvella ilmoittautunut yhdessä mieheni siskon H:n kanssa Pidä Lappi siistinä Ry:n talkooleirille Lemmenjoelle. Viikon mittaisen leirin tarkoituksena oli tehdä talkootyönä pieniä rakennus- raivaus- ja kunnostustöitä Lemmenjoen kansallispuistossa.

Lähdimme reissuun H:n kanssa jo edellisenä iltapäivänä Oulun seudulta. Meillä oli mukanamme koko erävarustus, joten matkan varrelta sopivaksi yöpymispaikaksi valikoitui laavu Vikakönkään läheltä, Napapiirin retkeilyalueelta Rovaniemeltä. Retkeilyalue vaikutti mukavalta paikalta. Yöpymispaikkamme oli vain kilometrin päässä parkkipaikalta. Parin kilometrin päässä laavulta avautui mukavat näkymät vaaran laen näkötornista.

Telttayön jälkeen lähdimme ajelemaan kohti pohjoista. Matkalla sai väistellä niin poroja, kuin niitä kuvaamaan pysähtyneitä saksalaisia matkailijoitakin. Saariselän jälkeen sai katsella kauniita maisemia ihan auton ikkunastakin. Lemmenjoella meitä odotti jo osa leiriläisistä. Leirimme tukikohta oli Metsähallituksen huoltotuvalla Lemmenjoen varrella lähellä Njurkulahtea, josta monet patikoijat aloittavat retkensä kansallispuistoon. Suurin osa meistä leiriläisistä majoittui teltoissa tai riippumatoissa huoltotuvan pihapiirissä. Meillä oli H:n kanssa vanha Vaeltaja-merkkinen neljän hengen kupoliteltta, johon viritimme vielä lisäsuojaksi pari pressua. Tämä viritelmä osoittautui viikon mittaan ihan toimivaksi. Ruokailut oli järjestetty yhdistyksen toimesta. Tuvalta löytyi myös sellaista luksusta kuin sisävessa ja suihku.

Ensimmäisen varsinaisen työpäivän aamuna meidät jaettiin tiimeihin, joissa teimmekin töitä kaikki seuraavat neljä päivää. Yhden tiimin tehtävänä oli tervata läheisen Kaapin Jounin tilan ulkorakennusten katot ja kaataa tilan reunamilta muutama puu. Toisen tiimin tehtävänä oli rakentaa Sieriknivan telttailualueelle tulistelutupa, uusi liiteri ja uusi ulkohuussi. Minä olin tiimissä, jonka tehtävänä oli purkaa alueen poluilta pois vanhat turhat pitkospuut ja laittaa purojen ylityksiin astinkiviä. Meidät kuljetettiin työkohteisiin jokiveneillä. Jokaisessa työkohteessa oli mukana myös Metsähallituksen omaa henkilökuntaa. Nämä metsähallituksen miehet olivat pääosin varsin leppoisia ukkoja, joiden ammattitaito ja asenne olivat esimerkillisiä.

kuva: Tiina Väyrynen

Ensimmäisenä päivänä pitkospuiden purkuryhmämme jakautui vielä kahteen tiimiin, joista toinen lähti raivaamaan polkua Härkäkosken vuokratuvalta Sieriknivalle päin joen pohjoispuolta, toinen eteläpuolta. Matkaa kertyi 5 km. Päivä oli lämmin ja poutainen, joten saimme nauttia myös itikoiden seurasta. Vanhat pitkospuut purettiin pois siksi, että osa niistä alkoi olla jo todella huonossa kunnossa. Uusia pitkospuita ei tilalle rakenneta, koska moni näistä puroista, joiden ylle pitkokset oli aikanaan vedetty, oli niin pieni, että parin isomman kiven avulla niistä pääsi yli kuivin jaloin ilman siltaa tai pitkoksiakin. Vanhat pitkokset pinottiin polun viereen, josta ne haetaan talvella pois moottorikelkalla.

kuva: Tiina Väyrynen

kuva: Tiina Väyrynen

Toisena päivänä sää pysytteli edellisen kaltaisena ja yhdistyksen tarjoamassa työhaalarissa meinasi tulla jo kuuma. Kävimme läpi polun Sieriknivalta Njurkulahteen, noin 7,7km. Isoimmat pitkokset olivat heti reitin alussa ja loppupäivä menikin melkein retkeilyn merkeissä. Pidimme evästaukoa Sotkajärven tulistelupaikalla. Sotkajärven jälkeen purettavia pitkoksia ei tainnut olla enää ollenkaan, joten keskityimme vain polun päälle kaatuneiden puiden raivaamiseen pois tieltä. Polku tarjosi ihan mukavia maisemiakin kulkiessaan korkean harjun päällä

kuva: Tiina Väyrynen

Tiistai-iltana sääennusteet näyttivät karuilta. Yöllä oli odotettavissa vesisadetta, joka kestäisi 2 vuorokautta putkeen. Varauduimme kiristämällä teltan naruja ja etsimällä kumisaappaat ja sadetakit valmiiksi. Ja niin se sade alkoikin. Onneksi suunnitellut polkuraivaukset oli saatu jo tehtyä ja saimme keskiviikoksi siistin sisähomman. Menimme siivoamaan Ravadasjärven ison autiotuvan. Siivosimme kaksipuoleisen tuvan lattiasta kattoon melko perusteellisesti. Pesimme ikkunatkin ja pyyhimme pölyjä seinähirsistä. Siivoaminen oli tuhat kertaa mielekkäämpää kuin kotona ja palkinnoksi sai hyvän mielen siitä, että siistiin tupaan olisi mukava seuraavien matkalaisten saapua. Kun työt oli tehty, ehdimme käydä kävellen katsomassa myös hienoa Ravadaskönkään putousta ennen kuin jokivene tuli taas meitä hakemaan. Pitkä matka Ravadakselta Njurkulahteen jokiveneellä oli todella kylmää kyytiä.

kuva: Tiina Väyrynen

kuva: Tiina Väyrynen

kuva: Tiina Väyrynen

Vesisade jatkui myös viimeisenä työpäivänä torstaina. Sieriknivan rakennustyömaalla työt osittain seisoivat, koska kattoa ei kannattanut tehdä sateella. Menimme kuitenkin isolla porukalla Sieriknivalle tekemään pientä raivausta ja risujen polttoa. Metsähallituksen miehet kaatoivat puita, me muut kannoimme oksat poltettavaksi. Teimme hieman lyhennetyn päivän, mutta siitä huolimatta saimme tehtyä kaiken mitä pitikin. Ajattelin, että pitää mennä käymään Lemmenjoella ja Sieriknivalla uudestaan ensi vuonna, jotta saa nähdä uuden tuvan ja pihapiirin valmiina.

kuva:Tiina Väyrynen

Perjantaina meillä olikin sitten retkipäivä. Meille oli varattu opastettu kierros Saamelaismuseo Siidaan Inarissa. Kierroksen jälkeen Metsähallitus maksoi meille myös lounaan museon lounaskahvilassa. Museokierroksen jälkeen lähdimme pienellä porukalla katsomaan myös Inarin keskustan lähettyvillä virtaavaa Juutuajokea ja sen koskia. Löysimme H:n kanssa myös pari geokätköä.

Perjantai-iltana porukka oli vähentynyt muutaman karattua jo kotimatkalle. Tämä oli meistä jäljellejääneistä hieman epäreilua, sillä lauantaiaamuna oli jäljellä vielä koko Metsähallituksen tuvan siivous ja kaikkien yhteisten tavaroiden pakkaaminen autoihin ja peräkärryyn. Saimme purkaa oman telttamme jo perjantaina ja siirtyä viimeiseksi yöksi sänkyihin nukkumaan kun pihamökissä nukkuneet leiriläiset olivat myös jo lähteneet. Pölyinen pihamökki tuntui monen telttayön jälkeen ihan hotellitasoiselta. Hoidimme loppusiivouksen kuitenkin reippaasti ja pääsimme lähtemään Lemmenjoelta jo yhdeksän jälkeen aamulla. H oli edellisen kesän Kiilopään talkooleirin yhteydessä käynyt Vuotson lähellä olevalla Pyhä-Nattanen -tunturilla. Hän halusi esitellä paikan minullekin, joten teimme kotimatkalla pienen retken sinne. Tie nelostieltä Sompion luonnonpuistossa sijaitseville tuntureille oli melko kuoppainen, mutta perus pikkuautollakin pääsi perille. Polku parkkipaikalta huipulle oli hyvin viitoitettu. Mitä ylemmäs päästiin, sitä kivikkoisempaa oli - sellaista oikeaa Lapinvaellusfiilistä.. H kielsi katsomasta taakse ennen kuin oltaisiin ihan huipulla. Houkutus oli suuri, mutta perillä ymmärsin miksi maisemaa ei kannattanut pilata vilkuilemalla. Hyödynsimme vielä Ravadaksen tuvalta päälle jäänyttä siivousvimmaa ja veimme tunturin laella olevasta päivätuvasta mennessämme roskia ja tyhjiä pulloja. Lakaisimme lattiankin ja poltimme kamiinassa palavat roskat. On ihmeellistä miten ihmiset jaksavat roudata ties mitä mukanaan erämaahan, mutta pois niitä ei jaksetakaan kantaa.

Matkan loputtua Muhoksella olo oli haikea. Olisi tehtyt mieli lähteä saman tien uudelle reissulle, ei suinkaan seuraavana päivänä junalla takaisin kotiin Tampereelle. Lemmenjoen kansallispuisto oli kaunis paikka, ja oli hienoa päästä näkemään monta eri paikkaa joen varrella. Jokivenekyytikin oli mukavaa vaihtelua. Suosittelen kyllä kaikille Lemmenjokea. Polut olivat helppoja kulkea ja lyhyiden matkojen välein löytyy tulipaikkoja ja tupia. Nyt kannattaa mennä katsomaan uutta Sieriknivan tupaakin, jonka meidän leirin talkoolaiset pystyttivät.