lauantai 10. kesäkuuta 2017

Helvetinjärven kansallispuisto

Lähdin heti kesäloman alkajaisiksi telttareissulle. Paikaksi valikoitui nopeasti työvuoron jälkeen perjantai-iltana saavutettavissa oleva Helvetinjärven kansallispuisto. Olimme käyneet Helvetinkolulla päiväretkellä edellisenä kesänä, mutta puiston muut osat olivat vielä tutkimatta. Mukaan pääsi taas Elli-koira.

Olin alun pitäen kaavaillut yöpaikaksi Haukanhietaa, mutta työkaverini ja muutaman Facebook-ryhmäläisen kommenteista päätellen paikka on kauniina kesäiltoina melko ruuhkainen. Tämä ei kuullostanut kovin houkuttelevalta, joten päädyin yöksi Haukanhiedalta parin kilometrin päässä olevaan Heinälahteen. Jätin auton Haukanhiedan lähellä olevalle pysäköintialueelle ja polku perille löytyi helposti. Parkkipaikalla satoi muutama pisara vettä, mutta paikallinen pikkukuuro vilisti ohi. Sää oli lämmin ja tuntui vihdoinkin kesältä.

Heinälahdessa oli nuotiopaikka, huussi ja liiteri. Pystytin teltan lähelle nuotiopaikkaa, joka ei tarkemmin paikkaa tutkittuani ollut ollenkaan se kaunein paikka.  Hieman kauempana nuotiopaikasta pienessä niemessä olisi ollut todella ihania telttapaikkoja. Painuin nukkumaan jo puoli kymmeneltä. Muita yöpyjiä ei näkynyt.



Yö tuntui vielä viileältä makuupussin ulkopuolella. Aamu oli sumuinen. Järven vastarantaa ei näkynyt. Sumu kuitenkin hälveni aamupalaa laittaessani ja pakatessani telttaa alkoikin paistaa jo aurinko. Kävelimme takaisin autolle, jonne jätin yöpymistavarat ja vaihdoin päivärepun selkään. Tässä vaiheessa P-paikalla oli meidän auton lisäksi jo seitsemän muuta autoa. Edellisenä iltana niitä oli ollut vasta viisi. Paikka oli siis selvästi suosittu. Haukanhiedalla oli tien vieressä kaivo, ja lähempänä rantaa keittokatos ja parikin nuotiopaikkaa. Heti keittokatoksen nurkilla minua vastaan tulivat pari kiroilevaa esiteiniä ja heidän mäkättävä äitinsä. Kävelin rantaa pitkin ja näin pari muutakin telttaseuruetta. Varsinaista ruuhkaa ei siis ollut, mutta yksinäisyys Heinälahdessa oli kuitenkin ollut ihan mukavaa. Itse ranta oli kaunis ja houkutteli uimaan. Harmi, että uikkarit eivät olleet mukana.



Koska päivästä näytti tulevan kaunis, päätin jatkaa merkittyä polkua Helvetinkolulle, jonne oli Haukanhiedalta 5,5 km. Polku oli selkeästi merkattu punaisin maalimerkein, eikä hämääviä risteyksiä tai muuta eksymisvaaraa aiheuttavaa ollut. Polku alkuun leveä kuin moottoritie, ja liikkujiakin melkein yhtä paljon. Takanani kulkevan viiden hengen naisjoukon kälätys kuului usean sadan metrin päähän, kun taas edelläni kävelevän miehen hajuste haisi nenään hyvin vahvasti vielä kun mies oli jo kadonnut näkyvistä seuraavan nyppylän taakse. Matkalle osui myös toinen telttailualue Iso-Ruokejärvi.



Helvetinkolun lähestyessä maisema alkoi muuttua jyrkemmäksi. Portaita oli niin ylös kuin alaspäin. Matkalle osui myös hieno siirtolohkare, jonka päälle ohikulkijat olivat laittaneet oman kivensä. Olipa joku laittanut kivelle myös hedelmäkarkin, jonka minä sitten närkästyneenä viskasin lepikkoon. Jälkeenpäin tämä kyllä huvitti, mutta tuo karkki ei vain mitenkään kuulunut tähän taideteokseen. Matkalla näin myös hämmentävästi keskeltä katkenneiden puita. Ehkä myrskytuulen tekosia.



Helvetinkolulla olikin siten porukkaa melko paljon. Joku oli lähtenyt maisemia katsomaan tennareissa ja merkkilaukku käsivarressa roikkuen. Itse tunsin oloni melkoisen metsäläiseksi hikisissä vaatteissani ja korkeavartisissa vaelluskengissä. Itse paikka oli kuitenkin ihan yhtä nätti kuin viime vuodelta muistin. Näköalapaikalta oli kaunis näkymä Helvetinjärven ylle ja alhaalla järven rannassa oli päivätupa ja tulipaikka. Päivätuvan läheisyydessä on yöpyminen kielletty. Helvetinkolulle pääsee helpoiten Kankimäen P-alueelta, jossa on myös pieni kahvila ja kioski. Kankimäestä Helvetinkolulle ja takaisin kulkee Helvetistä Itään -niminen noin 4 km mittainen rengasreitti. Näitä "Helvetistä Itään" -viittoja nähdessä alkaa väkisinkin soida päässä Kotiteollisuuden saman niminen biisi.



Takaisin tallustin samaa reittiä, koska vaihtoehtoisia polkuja ei ollut. Kansallispuistosta jäi näkemättä vielä Luomajärven alue, mutta siellä ehtii käydä vielä jonain toisena hetkenä. Matkaa kun ei kotoa ole kovinkaan paljon. Tästä se vaelluskesä voi taas alkaa.Tässä vaiheessa täytyy taas pahoitella kuvien surkeaa laatua, koska mukana oli vain puhelimen kamera, joka ainakin tässä minun älypuhelimessani saa aikaan vain pimeitä, tai sitten ylivalottuneita kuvia. Onneksi tämä ei olekaan mikään valokuvausblogi.

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti