maanantai 30. heinäkuuta 2018

Talkooleiri Pyhä-Luostolla

Heinäkuussa 2018 pääsin taas talkoilemaan Pidä Lappi siistinä Ry:n kanssa Lappiin. Tällä kertaa mukana oli minun ja H:n lisäksi myös mieheni J. Talkooleirin paikkana oli Pyhä-Luoston kansallispuisto. Leirimme tukikohta oli noin 5 km Pyhän keskustasta sijaitseva Matkailukeskus Pyhän Asteli. Majoituimme omissa teltoissa.

Pyhä-Luoston kansallispuisto oli minulle tuttu paikka vuodelta 2015, jolloin kävin vaeltamassa Luoston ja Pyhän välisen vaellusreitin. Oli kuitenkin kiva palata hienoon puistoon. Maanantaiaamuna jakaannuimme taas erilaisiin työkohteisiin ympäri aluetta. Suurin urakka oli Karhunjuomalammen päivätuvan remontti, jonka työmaalle minäkin päädyin sitten koko viikoksi. Tuvassa oli havaittu kurjaa ummehtunutta hajua ja koko tuvan alakatto ja lattia eristeineen oli päätetty uusia. Katolle oli tulossa myös uusi kattohuopa.

Työmaa alullaan

Työmaata varten pihaan oli tuotu suuri roskalava. Lavan reunaan oli laitettu sekä suomeksi että englanniksi kyltit, jossa pyydettiin, etteivät retkeilijät laittaisi lavalle omia roskiaan, koska se oli varattu työmaan purkujätteille. No arvaahan sen, että työpäivämme ensimmäinen tehtävä oli tyhjentää roskalava retkeilijöiden tyhjistä pastapusseista ja myslipatukkakääreistä. En voi käsittää miten jotkut kehtaavat olla välittämättä selkeistä ohjeista.Seuraavaksi päästiinkin tyhjentämään tupa kaikista kalusteista ja tavaroista, jotta purkaminen voitiin aloittaa.

Tuvan pöydät ja penkit olivat muuten hyväkuntoiset, mutta niihin oli vuosien aikana kaiverrettu monenlaisia kirjoituksia. Pääsin mukaan kunnostamaan kalusteita. Ensin ne höylättiin ja sitten vielä hiottiin kahdella eri vahvuisella hiomapaperilla. Lopuksi pintaan laitettiin vielä öljyvaha. Tähän projektiin menikin sitten melkein neljä päivää kaiken muun työn ohessa.

Penkit hiottuina

 Toisena työpäivänä tuvalla päästiin vanhojen lasivillojen poistoon. Se oli jokseenkin viheliäistä hommaa, koska lasivilla tuntui tunkeutuvan myös työhaalareiden läpi. Hengityssuojaimen sisällä oli helteessä jokseenkin kurja hengittää. Oli kuitenkin hyvä, että saimme kokemusta siitäkin hommasta, onhan lattian uusiminen ajankohtaista myös omalla kesämökillämme. Kattovillat olivat vielä hyvät, mutta lattian alla oli myyrien pesiä ja jätöksiä, jotka aiheuttivat pahaa hajua. Kauhulla odotan mitä oman mökkimme lattiasta löytyykään. Toisen työpäivän päätteeksi päätimme kävellä työmaalta takaisin hienon Isokurun kautta. Olin käynyt siellä edelliselläkin kertaa, mutta paikka oli edelleen yhtä hieno. Komean Uhriharjun päältä laskeudutaan pitkiä portaita alas Isokuruun. Kurun pohjalla on kaunis Pyhänkasteenlampi ja Pyhänkasteenputous.

Isokuru

Kolmantena työpäivänä osa työporukastamme pääsi uusimaan lautoja juurikin Isokurun pohjalla kulkeviin kulkusiltoihin. Puiset rakententeet vaativat jatkuvaa huoltoa. Osa teki maastopyöräreitin merkkausta Luoston päässä. Karhunjuomalammen työmaalla oltiin hyvässä vaiheessa ja saatiin vastaanottaa myös suuri rakennustarvikekuorma, joka toimitettiin paikalle traktorilla. Oli uskomatonta miten pieneen pihaan mahtui yhtä aikaa myös toinen traktori peräkärryineen, kun täysi roskalava tultiin hakemaan pois. Onneksi sinä päivänä paikalla ei ollut yhtä paljon retkeilijöitä kuin kahtena edellisenä. Välillä meillä oli täysi työ paimentaa uteliaita ulkopuolisia pois työmaa-alueelta, jotka kylteistä ja huomionauhoista huolimatta tuppautuivat kurkkimaan alueelle ajattelematta sen sisältävän mahdollisesti hengitykselle haitallista lasivillapölyä, nauloja ja monenlaisia työkaluja. Pitipä melkein suuttuakin kahdelle teinipojalle, jotka tuppasivat työmaalle etsimään tuvalle piilotettua geokätköä. Olihan se kätkö toki ollut siellä, mutta koska talkooporukassamme oli monta kätköilijää, olimme sen jo löytäneet ja poistaneet työmaan ajaksi.

Pihapiirin laavu. Takana näkyy aita, jota myös korjattiin

Viimeisenä työpäivänä alkoivat hommat Karhunjuomalammella jo loppua. Pihaa ympäröivää aitaa oli myös korjattu koko viikko ja sekin tuli valmiiksi. Öljysin tuvan penkit ja pöydät ja loppuaika meni pihapiiriä siistiessä. Pieni sadekuurokin saatiin. Päätimme käydä päivän päätteeksi kipuamassa vielä Noitatunturin laelle. Näkymät olivat hienot. Tunturin päällä tuulikin kivasti. Tunturikeikan aikana paluukyytimme Karhunjuomalammelta olikin jo lähtenyt, niin saimme kävellä takaisin Asteliin. Toki minä ja eräs toinen talkoolainen kävelimme vain osan matkasta ja väsyneinä soitimme kyydin Luontokeskus Naavalle. Kaikenkaikkiaan työpäivät menivät kuitenkin todella nopeasti ja jäi tuntuma, että enemmänkin olisi voinut tehdä.

Välillä ehti lepäilemäänkin

Annikinlampi Noitatunturin juurella

Näkymää Noitatunturilta

Perjantaina meillä oli taas leirillä tapoihin kuuluva retkipäivä. Saimme opastetun kierroksen Luontokeskus Naavassa ja kyydin maisemahissillä Kultakeron päälle. Maisemat olivat sieltäkin hienot. Kävimme katsomassa myös Aittakurua, jonka pohjalle on rakennettu varsin persoonallinen konserttipaikka. Lähdimme vielä iltapäivällä pienellä porukalla käymään geokätköilemässä ja kipuamassa Ukko-Luoston päälle. Itse olin siellä kerran jo käynytkin, joten jättäydyin porukasta hieman tunturin lakea alempana ja istuskelin hetken nauttimassa ilta-auringosta tunturin rinteellä. Ei voinut olla muuta kuin onnellinen. Illalla saatiin nauttia vielä loimulohta tunnelmallisessa Astelin kodassa.

Hissillä ylös

Pyhäjärvi Kultakeron päältä nähtynä

Aittakuru

Aittakurun konserttilava

Viimeisenä aamuna saatiin vielä kerran hiet pintaan siivoamalla käyttämämme majoitusrakennus ja pakkaamalla kaikki tavarat. Koko viikko oli ollut aurinkoinen ja helteinen paria pientä ukkoskuuroa lukuunottamatta. Tuntui, että kaikki mukana olleet vaatteet oli fleecetakkia lukuunottamatta olleet jo päällä, joten hiestä ei kannattanut loppuviikosta enää välittää. Minulla oli vuodenaikaan nähden aivan liian paksu makuupussi, mutta suurimman osan öistä se olikin lähinnä pehmuste ja tyynyn jatke. Helteelläkin merinokerrasto osoittautui parhaaksi yöpuvuksi. Paljas iho hiostui ikävästi tekokuituista makuupussia ja alustaa vasten, kun taas merino tuntui ihoa vasten mukavan pehmeältä ja hengittävältä. Kerrasto päällä saattoikin sitten pitää makuupussia vain halityynynä ja tarkeni hyvin. Ainoastaan yhtenä yönä lämpötila taisi laskea niin alas, että makuupussia piti pitää päällä.

Kotimatka sujui myös hyvin hikisissä tunnelmissa H:n pikkuisella Pololla, jossa ei ole ilmastointia. Teimme pysähdyksiä geokätköjä etsiessä, mutta olimme silti hyvissä ajoin Oulussa, josta matka jatkui seuraavana päivänä taas kotiin Tampereelle. Nämä PLS:n leirit ovat kyllä ehdottoman hyvä juttu ja olin tyytyväinen että J ekakertalaisena tykkäsi myös. Ensi kesää ja talkoita odotellessa.

Luoston rinteeltä

tiistai 3. heinäkuuta 2018

Lauhanvuoren kansallispuisto

Alkukesän retkeilyt jäivät väliin erinäisten mökkiprojektien ja retkeilyintoa latistaneen metsäpalovaaran takia. Heinäkuun alussa aloitin kesälomani ja pääsin vihdoin retkelle. Valitsin itselleni vielä tuntemattoman kansallispuiston: Lauhanvuoren Etelä-Pohjanmaalla.

Ajoin auton Lauhanvuoren näkötornin luona olevalle parkkipaikalle. Sää oli pilvetön ja näkymät näkötornista olivat hyvät. Torniin pääsi kävelemään hyviä ja turvallisen oloisia portaita. Elli-koirakin pääsi huipulle asti ongelmitta. Olin suunnitellut käveleväni opastekarttoihin merkityn "Terassikierros" -nimisen rengasreitin ja meneväni sen jälkeen Spitaalijärvelle yöksi. Parkkipaikan liepeillä ei kuitenkaan näkynyt sen nimiselle reitille ainoatakaan opastetta. Valitsin näkötornin nurkalta lähtevän polun, enkä oikeastaan välittänyt oliko se oikea reitti vai ei. Suunnistin geokätköilysovelluksen avulla, sillä alueella oli mukavasti myös kätköjä haettavaksi.




Pysähdyin Lauhan kämpällä, jonka olin kuullut palaneen. Odotin näkeväni surkeita raunioita, mutta paikalla olikin muutama ihan siisti rakennus ja kaksi uuden oloista laavua tulipaikkoineen. Pari aittaa oli avoinnakin, ja niissä oli siistit laverit ja kamiinat. Kaikesta päätellen paikalla saa siis myös yöpyä. Pihapiiristä löytyi myös kaivo vesipullon täyttöä varten.

Uudet laavut ja aitta Lauhan kämpällä

Toinen aitta ja huussi

Tämä rakennus oli lukittu, ehkä sauna?

Lauhan kämpän läheltä löysin Kaivolammille viitoitetun polun. Tässä kohtaa näinkin päivän ainoat vastaantulijat. Heinäkuun alun maanantai ei ollut ns ruuhka-aikaa. Ennen Kaivolammille suuntaamista poikkesin esitekarttaankin merkityllä Kärkikeitaan tuvalla. Tupa oli positivinen yllätys. Ulkoapäin harmaantunut mökkerö ei kummoiselta näyttänyt, mutta paikkaan tutustuttuani ymmärsin sen olevan historiaa huokuva paikka. Kämpän toisessa päässä oli pieni huone, jossa oli uusi kamiina. Toinen pää oli ennen ollut hevosten yösijana. Pihassa oli myös uusi ulkohuussi. Tupa oli siistissä kunnossa.

Kärkikeitaan tupa

Matkalla Kaivolammille pohdiskelin tämänkin kansallispuiston tilaa. Polkuja ei oltu juuri merkitty ja nekin harvat viitat, joita näin, olivat todella kuluneita. Esitekartta antoi ymmärtää, että alueella olisi merkitty rengasreitti, mutta sellaista en nähnyt koko aikana. Matkalla näkemäni tuvat olivat hyvässä kunnossa, mutta niistä ei ollut tietoa saatavilla ennakkoon. Kaivolammilla retkikaverini Elli -koira alkoi näyttää väsymyksen merkkejä. Askel alkaa 10v koirallani jo painaa ja Kaivolammilla oli pakko pysähtyä hetkeksi juomaan ja lepäämään. Katselin myös taivaanrannassa olevia pilviä. Oli tulossa sadetta. Väsynyt koira ja sadevarusteiden puutuminen saivat minut tekemään uuden reittivalinnan. Kaivolammilta oli suunnattava mahdollisimman lyhyttä reittiä takaisin autolle.

Viitta mihin?

Väsynyt retkikaveri

Kaivolammin liepeiltä Spitaalijärvelle asti oli tehty uusi polkulinjaus pari vuotta sitten. Polkua oli kuitenkin kuljettu jo sen verran, että se oli hyvin nähtävissä. Katselin kartasta, että poikkeamalla merkityltä polulta ja seuraamalla suoraa sähkölinjaa pääsisin nopeammin takaisin näkötornin juurelle. Olen ennenkin poikennut reitiltä väsyneenä, nälkäisenä tai parempien maisemien toivossa. Aina olen perille päässyt, joten luotto oli kova tälläkin kertaa. Päästyäni sähkölinjalle huomasin siinä menevän selvän, mutta pikkuisen polun. Talvisin paikalla olikin latu.

Uusi polku
Uuden polun opasteita




Tupsahdin sähkölinjan päässä takaisin parkkipaikalle. Paikalla ei ollut minun autoni lisäksi yhtään autoa. Näkötornin parkkipaikalta Spitaalijärven telttailualueelle olisi ollut vielä pari kilometriä, mutta en viitsinyt rasittaa uupunutta koiraani enempää, vaan otin auton alle ja ajoin ihan Spitaalijärven lähellä olevalle P-paikalle. Siellä porukkaa olikin sitten enemmän. Lähimpänä parkkipaikkaa oli uusi keittokatos ja tulipaikka. Spitaalijärven toisella laidalla oli telttailualue, jonne mekin suuntasimme. Juuri kun pääsimme perille, alkoi tihuttaa vettä. Suoritin ehkä nopeimman teltanpystytyksen ikinä. Olen aina pitänyt North Face Talus 2 -telttaani hieman työläänä koota, mutta tällä kertaa homma sujui joutuisasti. Paikalla oli myös lapsiperhe telttailemassa, mutta ruuhkasta ei voinut puhua. Tasaisia telttapaikkoja oli tarjolla runsaasti. Järven rannassa oli laituri ja vedenottopaikka.

Sadekuuro meni pian ohi ja illan tyyntyessä saimme seuraksemme mäkäräiset. Järvellä uiskenteli kuikkapariskunta ja lasten hiljennyttyä paikka oli mukavan rauhallinen. Kömmin telttaan kymmenen maissa. Elli oli todella väsynyt ja nukkui koko yön kyljessä kiinni.

Pitkoksia Spitaalijärvellä
Iltaa Spitaalijärvellä

Aamulla heräilin ja laittelin aamupalaa kaikessa rauhassa. Pari geokätköä oli vielä hakematta, joten päätin käydä pikaisesti katsomassa myös Kivijatan aluetta Kansallispuiston länsireunalla. Kivijata oli siis valtava kivinen "pirunpelto". Aluetta pääsee ihastelemaan lyhyitä pitkoksia pitkin. Vielä ennen kotimatkaa pysähdyin 44 -tien varressa olevalla Muurahaisen P-paikalla. Paikalla oli Muurahaisen luontomatkailukeskus saunoineen ja kahvioineen, mutta pihapiiri näytti hiljaiselta ja ränsistyneeltä. Harmi, että paikka on jäänyt tyhjilleen. Pihapiiristä lähtevä vaellusreitin alkukin oli kasvanut aivan umpeen.

Kivijata

Muurahaisen pihapiiriä

Lauhanvuoresta jäi kuitenkin hyvä tuntuma. Alueella on mahdollista toteuttaa myös pidempi vaellus, sillä polkuja oli paljon. Tarkempi maastokartta ja kartanlukutaito tai gps on kuitenkin hyvä olla mukana. Ainakin niin kauan kun polkujen viitoitukset ovat huonot.