Lauhanvuoren kansallispuisto

Alkukesän retkeilyt jäivät väliin erinäisten mökkiprojektien ja retkeilyintoa latistaneen metsäpalovaaran takia. Heinäkuun alussa aloitin kesälomani ja pääsin vihdoin retkelle. Valitsin itselleni vielä tuntemattoman kansallispuiston: Lauhanvuoren Etelä-Pohjanmaalla.

Ajoin auton Lauhanvuoren näkötornin luona olevalle parkkipaikalle. Sää oli pilvetön ja näkymät näkötornista olivat hyvät. Torniin pääsi kävelemään hyviä ja turvallisen oloisia portaita. Elli-koirakin pääsi huipulle asti ongelmitta. Olin suunnitellut käveleväni opastekarttoihin merkityn "Terassikierros" -nimisen rengasreitin ja meneväni sen jälkeen Spitaalijärvelle yöksi. Parkkipaikan liepeillä ei kuitenkaan näkynyt sen nimiselle reitille ainoatakaan opastetta. Valitsin näkötornin nurkalta lähtevän polun, enkä oikeastaan välittänyt oliko se oikea reitti vai ei. Suunnistin geokätköilysovelluksen avulla, sillä alueella oli mukavasti myös kätköjä haettavaksi.

Pysähdyin Lauhan kämpällä, jonka olin kuullut palaneen. Odotin näkeväni surkeita raunioita, mutta paikalla olikin muutama ihan siisti rakennus ja kaksi uuden oloista laavua tulipaikkoineen. Pari aittaa oli avoinnakin, ja niissä oli siistit laverit ja kamiinat. Kaikesta päätellen paikalla saa siis myös yöpyä. Pihapiiristä löytyi myös kaivo vesipullon täyttöä varten.

Uudet laavut ja aitta Lauhan kämpällä

Toinen aitta ja huussi

Tämä rakennus oli lukittu, ehkä sauna?

Lauhan kämpän läheltä löysin Kaivolammille viitoitetun polun. Tässä kohtaa näinkin päivän ainoat vastaantulijat. Heinäkuun alun maanantai ei ollut ns ruuhka-aikaa. Ennen Kaivolammille suuntaamista poikkesin esitekarttaankin merkityllä Kärkikeitaan tuvalla. Tupa oli positivinen yllätys. Ulkoapäin harmaantunut mökkerö ei kummoiselta näyttänyt, mutta paikkaan tutustuttuani ymmärsin sen olevan historiaa huokuva paikka. Kämpän toisessa päässä oli pieni huone, jossa oli uusi kamiina. Toinen pää oli ennen ollut hevosten yösijana. Pihassa oli myös uusi ulkohuussi. Tupa oli siistissä kunnossa.

Kärkikeitaan tupa

Matkalla Kaivolammille pohdiskelin tämänkin kansallispuiston tilaa. Polkuja ei oltu juuri merkitty ja nekin harvat viitat, joita näin, olivat todella kuluneita. Esitekartta antoi ymmärtää, että alueella olisi merkitty rengasreitti, mutta sellaista en nähnyt koko aikana. Matkalla näkemäni tuvat olivat hyvässä kunnossa, mutta niistä ei ollut tietoa saatavilla ennakkoon. Kaivolammilla retkikaverini Elli -koira alkoi näyttää väsymyksen merkkejä. Askel alkaa 10v koirallani jo painaa ja Kaivolammilla oli pakko pysähtyä hetkeksi juomaan ja lepäämään. Katselin myös taivaanrannassa olevia pilviä. Oli tulossa sadetta. Väsynyt koira ja sadevarusteiden puutuminen saivat minut tekemään uuden reittivalinnan. Kaivolammilta oli suunnattava mahdollisimman lyhyttä reittiä takaisin autolle.

Viitta mihin?

Väsynyt retkikaveri

Kaivolammin liepeiltä Spitaalijärvelle asti oli tehty uusi polkulinjaus pari vuotta sitten. Polkua oli kuitenkin kuljettu jo sen verran, että se oli hyvin nähtävissä. Katselin kartasta, että poikkeamalla merkityltä polulta ja seuraamalla suoraa sähkölinjaa pääsisin nopeammin takaisin näkötornin juurelle. Olen ennenkin poikennut reitiltä väsyneenä, nälkäisenä tai parempien maisemien toivossa. Aina olen perille päässyt, joten luotto oli kova tälläkin kertaa. Päästyäni sähkölinjalle huomasin siinä menevän selvän, mutta pikkuisen polun. Talvisin paikalla olikin latu.

Uusi polku

Uuden polun opasteita

Tupsahdin sähkölinjan päässä takaisin parkkipaikalle. Paikalla ei ollut minun autoni lisäksi yhtään autoa. Näkötornin parkkipaikalta Spitaalijärven telttailualueelle olisi ollut vielä pari kilometriä, mutta en viitsinyt rasittaa uupunutta koiraani enempää, vaan otin auton alle ja ajoin ihan Spitaalijärven lähellä olevalle P-paikalle. Siellä porukkaa olikin sitten enemmän. Lähimpänä parkkipaikkaa oli uusi keittokatos ja tulipaikka. Spitaalijärven toisella laidalla oli telttailualue, jonne mekin suuntasimme. Juuri kun pääsimme perille, alkoi tihuttaa vettä. Suoritin ehkä nopeimman teltanpystytyksen ikinä. Olen aina pitänyt North Face Talus 2 -telttaani hieman työläänä koota, mutta tällä kertaa homma sujui joutuisasti. Paikalla oli myös lapsiperhe telttailemassa, mutta ruuhkasta ei voinut puhua. Tasaisia telttapaikkoja oli tarjolla runsaasti. Järven rannassa oli laituri ja vedenottopaikka.

Sadekuuro meni pian ohi ja illan tyyntyessä saimme seuraksemme mäkäräiset. Järvellä uiskenteli kuikkapariskunta ja lasten hiljennyttyä paikka oli mukavan rauhallinen. Kömmin telttaan kymmenen maissa. Elli oli todella väsynyt ja nukkui koko yön kyljessä kiinni.

Pitkoksia Spitaalijärvellä

Iltaa Spitaalijärvellä

Aamulla heräilin ja laittelin aamupalaa kaikessa rauhassa. Pari geokätköä oli vielä hakematta, joten päätin käydä pikaisesti katsomassa myös Kivijatan aluetta Kansallispuiston länsireunalla. Kivijata oli siis valtava kivinen "pirunpelto". Aluetta pääsee ihastelemaan lyhyitä pitkoksia pitkin. Vielä ennen kotimatkaa pysähdyin 44 -tien varressa olevalla Muurahaisen P-paikalla. Paikalla oli Muurahaisen luontomatkailukeskus saunoineen ja kahvioineen, mutta pihapiiri näytti hiljaiselta ja ränsistyneeltä. Harmi, että paikka on jäänyt tyhjilleen. Pihapiiristä lähtevä vaellusreitin alkukin oli kasvanut aivan umpeen.

Kivijata

Muurahaisen pihapiiriä

Lauhanvuoresta jäi kuitenkin hyvä tuntuma. Alueella on mahdollista toteuttaa myös pidempi vaellus, sillä polkuja oli paljon. Tarkempi maastokartta ja kartanlukutaito tai gps on kuitenkin hyvä olla mukana. Ainakin niin kauan kun polkujen viitoitukset ovat huonot.