Joulunalusretki Arpaisilla

Olin painanut töitä koko joulukuun melkoisella tahdilla ja vielä olisi edessä joulu ja välipäivätkin töitä. Viikonloppu ennen joulua oli suorastaan pakko käyttää rauhoittumiseen. Siihen valitsin paikaksi Arpaisen autiotuvan. Arpaisilla piti oikeastaan käydä jo kesällä, mutta koska kesä käy aina liian lyhyeksi, lykkääntyi reissu joulukuulle asti. Arpainen on Soinin kunnan alueella oleva retkeilyyn soveltuva ulkoilualue, jota hoitaa Soinin kunta ja Ähtärin kaupunki. Arpaisten läpi kulkee Ähtäristä Soiniin kulkeva vaellusreitti. Aluella on mahdollisuus ihastella kauniita harjumaisemia.

Yleensä lähden retkille suurella innolla ja odotuksella. Nyt kuitenkin kotisohva tuntui melkein houkuttelevammalta, ja tiedostin kyllä miksi. Minua jännitti. Oli nimittäin kyseessä ensimmäinen yön yli kestävä retkeni talviaikaan ja vieläpä ihan yksin. Koiristamme ei ole talviretkillä iloa niiden huonon kylmänkestävyyden takia, joten ne saivat jäädä kotiin. Yksinäisyys ei sellaisenaan ole minulle mitenkään pelottava asia, mutta se yhdistettynä vuoden lyhimmän päivän pimeyteen ja pakkasasteisiin toivat tälle reissulle erilaisen vivahteen. On jo ihan helppoa lähteä telttailemaan lempeään kesäyöhön. Toinen asia on lähteä yksin lumiseen ja pimeään metsään.

Kävelymatkaa parkkipaikalta Arpaiskämpälle oli vain 3,5 km, joten kotoa ei tarvinnut startata kovin aikaisin. Matkalla maisema oli jotenkin satumainen huurteisine puineen. Hiljalleen satava pakkaslumi teki kuitenkin teistä petollisen liukkaat, joten hissukseen sai ajella. Viimeiset kilometrit pikkutiellä olisivat voineet olla menemätön paikka jos lunta olisi ollut enemmän. Tietä ei nimittäin oltu lainkaan aurattu. Olin parkkipaikalla juuri sopivasti ennen hämärän laskeutumista.

Polulla ei näkynyt muita ihmisen jälkiä lainkaan. Eläinten jälkiä kuitenkin näkyi paljonkin. Bongasin ainakin ketun, jäniksen ja hirven jäljet. Reitti oli hyvin merkattu ja polkukin oli niin leveä ettei siltä voinut eksyä. Pimeä laskeutui kävellessä ja vaikka pientä jännitystä oli ilmassa, karkotin sen lauleskelemalla joululauluja. Polulla oli pakkaslumen alla jäätä, joten askeliaan sai hiukan varoa.

Itse tupa eli Arpaiskämppä oli vaatimaton, mutta toisin kuin esim luontoon.fi:n kuvissa, se näytti ulkoapäin ihan siistiltä. Tupa onkin maalattu parin vuoden sisällä. Olin nähnyt jossakin kuvan myös kämpän takasta, joten saatoin odottaa sen olevan ei-varaavaa mallia. Iso avotakka mökin nurkassa ei lämmittänyt ellei istunut takan edessä. Tähän olin onneksi varustautunut ja rinkka olikin täynnä lämmintä vaatetta ja valtava talvimakuupussi. Pihapiirissä olevassa puuvajassa oli hyvin polttopuita, mutta niitä piti sahata ja pilkkoa ensin. Ainakin pysyin lämpimänä. Pihapiirin saunaa kävin iltapimeällä vain pikaisesti katsomassa ja päätin saunoa vasta aamulla.

Kerrospukeutuminen ja lämmin makuupussi osuivat nappiin, eikä minulla ollut yöllä yhtään kylmä, vaikka lämpötila mökissä tuskin nousi kovinkaan paljoa ulkolämpötilaan verrattuna, joksi puhelin ilmoitti -12. Reistaileva selkäni vaan alkoi aamuyöstä olla niin kipeä, että nukkuminen meni pyörimiseksi vaikka muuten olisikin unta riittänyt. Aamupalan jälkeen otin pienet hiet pintaan polttopuita tekemällä ennen kuin lähdin aamun vielä hämärtäessä saunanlämmityspuuhiin. Saunaa saikin lämmitellä kolmisen tuntia ennen kuin sain aikaiseksi edes sellaiset löylyt että sisällä tarkeni peseytymään. Moni vieraskirjaan kirjoittanut oli kehunut saunan löylyjä ja varmasti olisin minäkin saanut paremmat löylyt jos olisin malttanut odottaa. Saunan vieressä virtasi pieni joki, mutta uimaan en sentään mennyt.

Saunomisen jälkeen alkoikin olla aika palata kotiin joulukinkkua paistamaan. Seurasin omia jälkiäni takaisin parkkipaikalle. Onneksi illalla ei ollut satanut kovin paljoa lunta ja pääsin turvallisesti pois pikkuteiltä. Ensimmäinen talviretkeni sujui siis varsin leppoisasti. Arpaisille voin palata vaikka miehen kanssa kesällä. Hän kun arvostaa aina saunaa leiripaikan vieressä.