Hetta-Pallas, 55km

Olin vaeltanut suositun Hetta-Pallas -reitin lapsena partiolaisten kanssa. Mieleen jäivät autiotuvat, nousut ja laskut ja Lapin hieno luonto. Haaveilin monta vuotta uudesta reissusta kunnes vihdoin heinäkuussa 2014 pääsin toteuttamaan suunnitelmani.

Hetta-Pallas vaellusreitti sijaitsee Pallas-Yllästunturin kansallispuistossa ja on 55 km pitkä. Reissun voi huitaista yhdessäkin yössä, mutta kolme yötä oli minun ja mieheni kaltaisille aloittelijoille hyvä tahti. Reitin alku- ja loppupäässä sekä reitin varrella on hyvät palvelut. Yövyimme vaellusta edeltävän yön Enontekiön kirkonkylässä Hetassa, lomakylä Paavontalossa. Perussiisti mökkimajoitus, autonsiirtopalvelu Pallakselle ja venekuljetus Ounasjärven yli vaellusreitin alkupäähän kuuluivat kaikki samaan palvelupakettiin.

Ensimmäinen vaelluspäivä Hetasta Sioskurun autituvalle ottaa samantien luulot pois löysäilijöiltä. Alkumatkan metsäosuuden jälkeen alkoi kohtalaisen rankka nousu ylös tunturiin. Sioskurun autiotupa oli siisti, mökin vieressä solisi kirkas puro ja telttailijoillekin oli tilaa. Heinäkuun pahimpana mäkäräiskautena mökki tarjosi paljon kaivattua suojaa ötököiltä. Mökissä oli tosin tuskaisen kuuma, kun tuulettaminen ei mäkäräisistä sakean ulkoilman vuoksi tuntunut hyvältä ajatukselta.

Toinen vaelluspäivä Sioskurusta Hannukuruun oli loivempi. Matkaseurana halki laakeiden tunturien oli vain valtavia paarmoja, jotka pörräsivät pään ympärillä. Hyttyshattu tuli tarpeeseen. Parin pienen tunturinyppylän jälkeen reitti laskeutui kuruun pari kilometriä ennen määränpäätä. Hellelukemissa tuokin metsäinen kuru tuntui lähinnä sademetsältä. Hannukurun sauna ja lampi olivat kyllä koko retken huippuhetkiä. Hannukurussa on hyvä telttailualue ja iso autiotupa, joten ruuhkan tuntua ei ollut, vaikka emme olleet ainoita matkalaisia.

Kolmantena vaelluspäivänä huiputettiin pari isompaa tunturia ja ylitettiin poroaita. Kolmannen päivän maisemat olivat reissun hulppeimmat. Päivä päättyi uusitulle Nammalakurun autio- ja varaustuvalle. Näkymät pihan nuotiopaikalta tuntureille ja kuruun olivat kyllä kauniit. 

Viimeisenä päivänä voisi luulla pääsevänsä helpolla, mutta matka Nammakurusta Pallakselle tarjosi vielä märkää suomaista maastoa, jyrkkää nousua ja vaikeakulkuista rakkakivikkoa. Viimeiset kilometrit ennen Pallaksen tunturihotellia olivat kuitenkin tasoitettu ja hiekotettu turisteja varten. Viimeisen kilometrin aikana vastaan tulikin paljon lenkkareissa ja t-paidoissa pikkureput selässä tallaavia turisteja jotka katsoivat pitkään ryytynyttä olemustamme ja isoja rinkkojamme. Juu, kyllä ollaan vaellettu pitempikin matka.

Perillä Pallastunturin hotellin pihassa odottikin meidän oma automme, joka oli siirretty sinne Paavontalon henkilökunnan toimesta. Ehdottomasti hintansa arvoinen palvelu, sillä pitkän vaellusreissun päätteeksi ei olisi haluttanut istua vielä taksissa takaisin Enontekiölle autoa hakemaan. Pallas tarjoili majoitusta melko suolaiseen hintaan, joten olimme varanneet mökin Leviltä kaikilla herkuilla. Vain n 50 km päästä Pallakselta, puoleen siitä hinnasta mitä hotelliyö hotellin alkeellisissa retkeilijähuoneissa olisi maksanut. Off-season -hinnat Levillä, siis.

Suosittelen kyllä Hetta-Pallas reittiä kaikille vaellushommista innostuneille. Plussana ehdottomasti se, että juomavettä saa reitin varrelta monesta paikasta, autiotuvat ovat tilavia ja päivämatkat tasamittaisia. Nousut ja laskut tekevät reitistä kuitenkin ajoittain raskaan, joten ihan huonokuntoisena ei kannata lähteä. Hyvä peruskunto kuitenkin riittää. Paras aika vaeltaa on loppukesä, kun lumet ovat varmasti jo sulaneet, eikä ruskaruuhkaa vielä ole. Heinäkuun alussa saimme seuraa ötököistä, mutta jos niitä pelkää, ei kannata kyllä lähteä ollenkaan. Koiramme sai tällä reissulla jäädä kotiin, mutta koirallisia vaeltajiakin nähtiin. Tuvissa ei kuitenkaan Hetta-Pallaksella saa yöpyä koiran kanssa, joten teltta on silloin ehdoton.

Lähtisin kyllä uudestaan, ehdottomasti!