Miska-koira pääsi taas mukaan ja viime hetkillä löysin ihan ihmisseuraakin reissuun, Marjon Facebookin ystävyyspalstalta. Aloitimme reissun ajelemalla Sodankylään leirintäalueelle ensimmäiseksi yöksi. Aamulla ajomme Luostolle, jätimme auton Lapland-hotellin pihalle ja kysyttyämme suuntaa hotellin respasta löysimme vaellusreitin alkupäähän. Ilma oli pilvinen, mutta ei satanut. Täydellinen vaellussää siis.
Alun helpon pururata-osuuden jälkeen reitti osoitti heti vaativuutensa. Kiipesimme portaita pitkin Ukko-Luoston huipulle. Nousu oli todella jyrkkä ja pitkä, mutta maisemat ylhäällä olivat hienot.
Ukko-Luostolta reitti laskeutui alas melkoista kivikkoa. Asetellessani jalkaani paremmin seuraavalle kivelle, Miska kiskaisi hihnasta ja kaaduin kivikkoon kyljelleni. Jalka kivenkolossa ja rinkka selässä en olisi varmaan päässyt ylös ellei olisi ollut kaveri mukana. Onneksi en saanut mustelmaa kummempia vammoja. Pidimme ruokataukoa Lampivaaran ametistikaivoksen läheisellä laavulla. Laavun vieressä oli myös kahvio. Ruuasta saadun energian voimin seuraavat pari kilometriä Pyhälammen päivätuvalle menivät nopeasti. Maastokin oli vaihteeksi helpompaa.
Pian Pyhälammen jälkeen noustiin Latvavaaran laelle ja laskeuduttiin alas jälleen hyvin kivikkoista reittiä. Paussi Porontahtoman laavulla oli todella tervetullut. Seuraava paussi oli Kapustan päivätuvalla, jossa juttelimme myös parin muun vaeltajan kanssa. He totesivat että emme olleenkaan valinneet kovin helppoa reissua kun aioimme vaeltaa Luosto-Pyhä -välin yhden yön pysähdyksellä. Kapustalla tuntuikin, että olisi voinut jo jäädä sinne, mutta pieni päivätupa ei meille ilman telttaa matkaaville olisi ollut hyvä vaihtoehto, varsinkaan jos joku muukin olisi siellä halunnut yöpyä.
Päätimme kiertää seuraavan tunturin latu-uraa pitkin. Olimmehan jo omasta mielestämme nähneet tarpeeksi rakkakivikkoa. Viimeinen pieni tauko ennen Huttuloman autiotupaa oli Huttujärven vuokratuvan kaivolla. Saavuttuamme Huttulomaan olimme jo melko väsyneitä. Miskakaan, jolla yleensä virtaa piisaa, ei jaksanut enää jalkaansa liikauttaa. Tupa oli yöllä täynnä ja erään pariskunnan ilmatäytteiset makuualustat narisivat niin, että kaikki varmasti heräsivät joka kyljen kääntämisellä. Muuten tupa oli kyllä hyvä yöpymispaikka.
Pihapiirissä oleva opastekyltti hämmensi meitä hieman. Olimme reittiselostuksista katsoneet, että matka Luostolta Huttulomalle on noin 17 km. Opasteessa luki kuitenkin 20km. Kukapa sitten tietää paljonko olimme oikeasti kävelleet.
Seuraavana aamuna lähdimme kohti Pyhää, jonne matkaa oli noin 11km. Sateli vähän vettä ja ilma oli sumuinen. Alkumatkasta oli taas mahdollista valita tasaisemmassa maastossa tunturin juurella kulkeva latu-ura tai Peurakeron laen kautta kulkeva vaellusreitti. Sumuisen sään takia valitsimme latu-uran, koska maisemista tuskin olisi päässyt nauttimaan kuitenkaan. Karhunjuomalammen päivätupa tarjosi pienen paussin ennen komeaa Uhriharjua ja hienoon Isokuruun laskeutumista. Kuruun laskeuduttiin portaita pitkin. Tästä eteenpäin reitti olikin helppokulkuinen rakennettujen kulkusiltojen vuoksi.
Matkalla oli myös kaunis Pyhänkasteenputous ja Pyhänkasteenlampi.
Pidimme viimeisen ruokatauon Isokurun kodalla, josta eteenpäin Pyhän keskutaan olikin vain hiekkatietä. Pyhällä haimme avaimet varaamaamme mökkiin ja minä lähdin bussilla hakemaan autoamme takaisin Luostolta. Onneksi bussiaikataulut menivät juuri sopivasti yksiin meidän aikataulumme kanssa. Jos bussia ei olisi mennyt, olisin ottanut taksin. Pyhä-Luostolla ei ole vastaavaa autonsiirtoa kuin Hetta-Pallaksella. Ostimme Pyhän keskustan kaupasta kunnon mättöeväät ja loppuilta menikin koomatessa mökillä. Takaisin kotiin ei olisi kyllä samana päivänä jaksanut ajaa.
Luosto-Pyhä yllätti vaativuudellaan. Matka ei ollut oikeastaan pitkä, mutta polut olivat paikoin hyvin kivikkoisia ja matkanteko oli hidasta. Jos ei ole vaeltanut kovin paljon, suosittelen kyllä reitin jakamista kahden yön reissuksi.Mukana olleet kävelysauvat olivat kyllä pelastus maastossa.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti